Alta löydät hakutermilläsi löytyneet tulokset.
Suomi voitti Italian Napolissa kilpailtavissa kesäuniversiadeissa RS21-luokan kultaa. Suomalaisvenekunta Oskari Muhonen, Catharina Sandman, Cecilia Sandman ja Alexander Grönblom oli kilpailun
World Sailingin Youth Worlds kokoaa alle 19-vuotiaat purjehduslupaukset ensi viikoksi Puolan Gdyniaan. Suomen joukkue matkasi kilpailupaikalle perjantaina. Lauantaina ovat ohjelmassa
Kaarle Tapper päätti Laser standard -luokan MM-kilpailun Japanin Sakaiminato Cityssä 19:nteen sijaan. Hän oli ennen päätöspäivää yhdeksäntenä, mutta viimeisten lähtöjen
Kaarle Tapper purjehti vahvan päivän Laser standardin MM-kilpailuissa Japanissa. Sijojen neljä ja kolme ansiosta hän on kokonaistilanteessa ennen päätöspäivää sijalla
F1-veneiden Ranskan GP oli suomalaisittain pettymys. Kilpailussa viidentenä ajaneen Sharjah Teamin Sami Seliön kisa päättyi trimmipumpun pettämiseen, kun teknisistä ongelmista
Torstaina 4. heinäkuuta Nord Stream Racen viisi huippujoukkuetta saapuivat maaliin Pietarissa. Venäjää edustava Leviathan Sailing Team oli lopulta lähes ylivoimainen
F1-veneiden MM-kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Evianissa Ranskassa. Sharjah Teamin Sami Seliö ja Filip Roms starttaavat terävästä aallokostaan ja pitkistä mainingeista
Tämän vuoden Nord Stream Race on ollut huipputasainen ja hyvähenkinen kilpailu alusta alkaen. Helsingin tapahtuma tarjosi näyttävää kilpapurjehdusta aivan rannan
Kalle Viippo lähti uransa toiseen Formula 2 -kauteen suurin odotuksin. Liettuan MM-sarjan avaus oli hänelle samanaikaisesti hurjan epäonninen, mutta silti
Nord Stream Racen kolmas avomeriosuus Tukholmasta Helsinkiin oli 180 merimailia pitkä rupeama, joka alkoi purjehtien läpi kauniin ja haastavan Tukholman
Laser radial -luokan MM-kilpailut päättyivät suomalaisittain Tuula Tenkasen kahdeksanteen ja Monika Mikkolan 13:nteen sijaan. Tenkanen oli kiinni mitalissa vielä ennen...
Tuula Tenkanen suuntaa Laser radial -luokan MM-kilpailuiden viimeiseen päivään kokonaiskilpailun kolmantena. Hän sijoittui tiistain kovatuulisissa lähdöissä Japanin Sakaiminatossa kolmanneksi ja...
Tuula Tenkanen nousi Laser radial -luokan MM-regatassa jo toiseksi, kun kärkipaikkaa pitäneen Ruotsin Josefin Olssonin pisteet muuttuivat radikaalisti lähtöjen jälkeen....
Tuula Tenkanen on viiden lähdön jälkeen Laser radial -luokan MM-kilpailuissa viidentenä. Sunnuntain lähdöissä hän purjehti sijat seitsemän, 12 ja yksi....
Formula 2 -veneiden Euroopan mestaruus ratkaistiin viikonloppuna Liettuan Zarasaissa. Suomea kisoissa edusti tuttuun tapaan Kalle Viippo, jonka viikonlopun pilasivat tekniset...
Oskari Muhonen varmisti uransa toisen alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruuden Finnjollissa jo ennen päätöspäivää. Vaikka voitto perjantaina sinetöityi keskinkertaisella purjehduksella, näytti Muhonen...
Ville Korhonen ja Edvard Bremer sijoittuivat toiseksi World Sailingin Youth Worlds -kilpailun poikien 29er-luokassa. Puolan Gdyniassa saavutettu MM-hopea oli Suomen...
Tuula Tenkanen ja Monika Mikkola aloittavat Laser radial -luokan MM-regatan Japanin Sakaiminato Cityssä perjantaina. Suomella on luokasta jo maapaikka Tokion...
Suomen vierasvenesatamat kisaavat jälleen Vuoden vierasvenesatama -titteleistä ja 2500 euron palkinnoista. Tänäkin vuonna palkitaan erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikki. Äänestykseen...
Hallitsevina maailmanmestareina Norjan Tvedestrandin MM-kisoihin matkanneet Marcus Johnsson ja Jussi Myllymäki saavuttivat tällä kertaa MM-hopeaa. Tämän vuoden kilpailu oli täysin...