PURJEHDUKSEN JUNIORITOIMINTA

Junioritoiminnan käynnistäminen

Junioritoimintaa käynnistettäessä tai uudelleen aktivoinnissa on hyvä ensin pohtia käytössä olevat resurssit ja luoda tavoitteet alkavalle toiminnalle. Kun toiminnan tavoitteet on luotu käytössä olevat resurssit huomioon ottaen, voidaan suunnitella tapoja toteuttaa toimintaa käytännössä. Alkeisopetusta voidaan järjestää erilaisilla kursseilla ja leireillä, viikkoharjoituksissa tai näiden yhdistelmällä. Toiminnan kirjo seuroissa vaihtelee koko kesän ja talven aikana järjestetyistä harjoituksista ja leireistä, kerran kesässä järjestettävään kurssiin sekä seurojen tukikohtatapahtumiin.

 

Seuran junioritoimintaa voidaankin järjestää usealla eri konseptilla ja jokaisen seuran on löydettävä itselle toimiva tapa junioritoiminnan pyörittämiseen. Tärkeintä on kuitenkin sovittaa kurssin koko oman seuran realistisiin resursseihin. Hyviä esimerkkejä jo toimivista junioritoiminnan malleista on esimerkiksi lähialueen seurojen kanssa yhdessä toteutettu junioritoiminta. Tällöin käytännön hyötyä saadaan kalusto- ja ohjaajaresurssien yhdistämisestä sekä harjoitusryhmien koot ovat riittävän kokoiset.

 

Suomen Purjehdus ja Veneilyn järjestämä neljäosainen Seuraohjaajakoulutus (SOK) on seurassa tai alueella järjestettävä koulutus, joka on tarkoitettu kaikille seuran junioritoiminnassa mukana oleville henkilöille. Seuraohjaajakoulutus on erinomainen apu junioritoiminnan käynnistämiseen tai toiminnan kehittämiseen seurassa. 

Suomen Purjehdus ja Veneily tarjoaa junioritoiminnan käynnistämiseen kehittämiseksi lajiesittelytilaisuuksia, koulukiertueita ja muita tapahtumia varten mahdollisuuden lainata kalustoa. 

Lisätiedot
Pinja Harjunpää puh. 040 5337369 tai pinja.harjunpaa@spv.fi

SPV järjestää koulutuksia 15 vuotta täyttäneille seurojen junioritoiminnan pariin haluaville henkilöille. Kurseilla paneudutaan teorian- ja käytännön tasolla junioriohjaajan rooliin, tehtäviin ja vastuualueisiin.

Lue lisää ohjaaja ja valmentajakoulutukista, sekä SPV:n valmennusohjelmista tästä.

Ilmoittautuminen kauden 2025 ohjaajakoulutuksiin on auki!
Ohjaaja 1-koulutus
Ohjaaja 2-koulutus
Tervetuloa junioripäällikköverkostoon!
 
Verkostoon ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat kiinnostuneita lasten- ja nuorten toiminnasta seuroissa. Verkosto kokoontuu säännöllisesti, kuun ensimmäisenä keskiviikkona klo 8.15–9.00. Tarkemman aikataulun pystyt tarkistamaan SPV:n tapahtumakalenterista (aloitussivun alalaidassa). Linjoille saa myös tulla vain kuuntelemaan.

Tämä postituslista on kaikille heille, jotka eivät ole ”junioripäällikkö”-statuksella Suuli-jäsenrekisterissä.

Nähdään verkostoaamuisin!
pinja.harjunpaa@spv.fi


Postituslistalle pääset tästä, mikäli et ole Suuli-jäsenrekisterissä statuksella ”junioripäällikkö”.

SPV:n kautta seurat voivat lainata välineitä omiin lajiesittely- tai messutapahtumiinsa.

SPV ei peri välineistä varsinaista vuokraa, mutta kuljetus- ja varastointikustannukset tarkistetaan tapauskohtaisesti. Lajiesittelytapahtumien tavoitteena on saada lisää harrastajia purjehduksen ja veneilyn pariin ja opettaa 7–14-vuotiaille lapsille ja nuorille veneilyn perustietoja ja -taitoja.

Ota yhteyttä SPV:n seuratoiminnan koordinaattoriin (pinja.harjunpaa@spv.fi tai 040 533 7369), jos olet kiinnostunut lainamaan välineitä seuranne tapahtumiin. Muistathan varata materiaalit ajoissa – kysyntää on!

 

Seurasi mukaan Vesisankareihin?

Koululiikuntaliiton ja vesiliikuntaliittojen yhteinen Vesisankarit-ohjelma antaa hyvät mahdollisuudet markkinoida seuratoimintaa nuorille.

Seurat voivat olla mukana omalla alueellaan järjestettävissä Vesisankarit-tapahtumissa.

Tietoa Vesisankarit-tapahtumista ja tulevat tapahtumat löydät täältä.

SPV järjestää syksyisin valtakunnalliset yläkoulujen väliset Purjehduksen koulumestaruuskilpailut yhteistyössä kilpailua isännöivän seuran kanssa.

Purjehduksen koulumestaruuskilpailuissa purjehdusta jo harrastavat nuoret pääsevät tutustuttamaan koulukaverinsa purjehdukseen. Jokainen joukkue koostuu yhdestä purjehduksen ensikertalaisesta. Ensikertalaisuus määritellään siten, että joukkueen jäsen ei ole osallistunut minkään junioriluokan (Optimistijolla, Zoom8, E-jolla, Laser tai 29er) kadetti- tai rankingsarjan kilpailuun. Tämän lisäksi jokaisessa joukkueessa on oltava yksi jonkun junioriluokan (Optimistijolla, Zoom8, E-jolla, Laser tai 29er) rankingsarjan purjehtija, joka hallitsee kilpapurjehdussäännöt.

  • Koulut voivat nimetä kilpailuihin yhden joukkueen. Koulun liikunnanopettajalla on oikeus määrätä koulua edustavan joukkueen kokoonpano.
  • Kilpailussa on rajoitetusti osallistumispaikkoja ja kilpailuun otetaan mukaan koulut ilmoittautumisjärjestyksessä, kuitenkin enintään yksi joukkue/koulu.
  • Kilpailu koostuu useammasta lähdöstä.
  • Omaa venettä ei tarvita, järjestäjät tarjoavat veneet kilpailuun.
  • Tapahtuma on maksuton ja tarjoamme osallistujille lämpimän lounaan päivän aikana.
  • Osallistujat ovat tapaturmavakuutettuja Suomen Purjehdus ja Veneilyn kautta.

 

Ilmoita koulusi mukaan kilpailemaan tämän vuoden mestaruudesta! Vuoden 2025 kilpailu purjehditaan syyskuussa, ilmoittautuminen aukeaa elokuussa.

Junioriluokat ja luokkaliitot

Kategoriana nuorten veneluokka saattaa hieman vääristää, sillä todellisuudessa vain optimistijollassa on asetettu ikäraja purjehtijan kilpailuun osallistumiselle. Nuorten veneluokat ovat Suomen Purjehdus ja Veneilyn suosituksia veneluokkaa valitsevalle nuorelle. Suositusten taustalla on nuorelle purjehtijalle fyysisesti sopivat veneluokat sekä näiden luokkien aktiivinen toiminta ja harrastajamäärät. Suomessa optaria isompia luokkia purjehtivat niin nuoret kuin aikuiset. Pääsääntöisesti luokkavalintaan vaikuttavat iän sijasta purjehtijan koko, paino ja fyysiset ominaisuudet.

 

Yleisimmillä veneluokilla on omat yhdistyksensä, eli luokkaliitot, joiden pääasiallinen tarkoitus on oma veneluokan toiminnan kehittäminen ja etujen valvominen. Käytännössä luokkaliitot tarjoavat tietoa omasta veneluokasta, organisoivat pursiseurojen kanssa kilpailuja, kehittävät valmennusta ja järjestävät leirejä. Aloittava purjehtija saa luokkaliitosta ajankohtaista tietoa kyseisen veneluokan toiminnasta ja kilpailuista, sekä muista luokkaan liittyvästä asioista. Pääväylä tiedon jakamisessa ovat luokkaliittojen kotisivut. Luokkaliittoa koskevat päätökset tekevät toimiva hallitus, joka valitaan yhdistyksen sääntömääräisessä kokouksessa vuosittain

Ota yhteyttä

Pinja Harjunpää
040 5337369 tai pinja.harjunpaa@spv.fi

Lasten- ja nuorten toimikunta

”Lasten- ja nuorten toimikunnan perustehtävänä on nostaa purjehdus ja veneily Suomen suurimpien liikuntaharrastusmuotojen joukkoon. Tämä toteutetaan muun muassa hankkimalla uusia harrastajia lajin piiriin ja huolehtimalla laadukkaasta toiminnasta ja koulutuksesta.”

Puheenjohtaja:
Jussi Sepponen (HSK)
Varapuheenjohtaja:
Henri Jefimoff (NPS)

Jäsenet: Livia Väresmaa (NJK), Leo Tykkyläinen (EPS), Suvi-Tuuli Wikström (HSK), Aleksi Tapper (HKS)

Linkit

SPV:n Reilun kilpailun ohjelmat seuratoimijoille löytyy tästä.

SUEK:n Puhtaasti paras ja Reilusti paras- verkkokoulutukset löytyvät täältä