Alta löydät hakutermilläsi löytyneet tulokset.
Suomalainen kilpapurjehdus menestyy kölivene- ja jollaluokissa. Täältä löydät kilpailusäännöt, ohjeet, pätevyyshakemukset ja tulokset.
Saksan Kielissä perinteisesti juhannuksen aikaan kilpailtava Kieler Woche siirtyi koronapandemian vuoksi syyskuulle. Se alkaa olympialuokkien osalta tänään ja kerää nelipäiväiseen...
Genovan oli tarkoitus isännöidä 13.-19. huhtikuuta olympialuokkien maailmancup- ja olympiamaapaikkakarsintakilpailu, mutta World Sailing ilmoitti keskiviikkona odotetusti, että kilpailu on peruttu...
Laser radial -luokan MM-kilpailut päättyivät perjantaina Australian Melbournessa. Tuula Tenkanen sijoittui 19:nneksi ja Monika Mikkola 21:nneksi. Maansisäisessä olympiakarsinnassa mukana olleissa...
Tuula Tenkanen suuntaa Laser radialien MM-regatan päätöspäivään sijalta 16. Hän purjehti Australiassa torstaina sijat 33, 19 ja viisi. – Oli...
Keskiviikon MM-lähdöt purjehdittiin Australiassa kovassa tuulessa. Tuula Tenkanen on kokonaistilanteessa karsintalähtöjen jälkeen 16:ntena ja Monika Mikkola 26:ntena. – Purjehdimme tänään...
Laser radial -luokan MM-kilpailuissa Australiassa ei päästy tiistainakaan purjehtimaan kuin yksi lähtö. Tuula Tenkanen sijoittui siinä yhdeksänneksi ja Monika Mikkola...
Laser radial -naiset ovat päässeet kahden ensimmäisen MM-päivän aikana Australiassa purjehtimaan yhteensä kaksi lähtöä. Monika Mikkola on kokonaistilanteessa sijalla 26...
Kaarle Tapper sijoittui Laser standardin MM-kilpailuissa Australian Melbournessa 32:nneksi. Viimeinen päivä oli Tapperille erityisen haastava. – Ei kauheasti jäänyt kerrottavaa...
Olympialaisten maapaikoista käydään tiukka kamppailu Uuden-Seelannin Aucklandissa 3.-8. joulukuuta. MM-kisoissa Nacra 17 -luokassa Suomea edustaa Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen, ja 49er...
Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on julkaissut kesälajien tukipäätökset vuodelle 2020. Kaikkiaan tehostamistukea jaettiin kesälajeille olympiadin viimeiseen vuoteen 3 970 940 euroa....