08.10.2020

Suomella vahva tiimi Laser-luokkien EM-regatassa

Laser standard- ja Laser radial -luokkien EM-kilpailut alkavat tänään Puolan Gdanskissa. Regattaan osallistuu kaikkiaan 300 purjehtijaa, ja kilpailu on kovatasoisempi, kuin syksyn ensimmäinen kansainvälinen kohtaaminen Kielissä.

Luvassa on heti alkuun haastava päivä, sillä ennuste lupaa epätasaista maatuulta.

– Täällä on paljon veneitä starttilinjalla, esimerkiksi Laser standardissa on kaksi 62 purjehtijan ryhmää. Kun starttilinja on leveä, on sijoittautuminen ja startin onnistuminen todella tärkeässä roolissa tuloksen kannalta. Treenit ovat sujuneet suomalaisten osalta hyvin, ja potentiaalia hyviin tuloksiin on, päävalmentaja Joakim Wilenius sanoo.

– Olen treenannut täällä nyt viisi päivää, ja purjehduksellisesti Gdansk vaikuttaa kivalta. Myös lämpötilat ovat yllättäneet positiivisesti. On hauska päästä jälleen kisaamaan, Kielissä seitsemänneksi sijoittunut Tuula Tenkanen sanoo.

EM-kilpailu päättyy ensi tiistaina 13. lokakuuta.

Suomalaiset EM-regatassa:

Laser standard: Kaarle Tapper, Nooa Laukkanen, Valtteri Uusitalo

Laser radial -naiset: Tuula Tenkanen, Monika Mikkola, Mikaela Söderberg

Laser radial -miehet: Noel Laukkanen, Ilari Muhonen, Liam Stampone, Otto Dahlberg

Löydät EM-tulokset ja kilpailuinfon täältä

Kuva: Jon Emmett Sailing