Finnjollissa vuonna 2017 nuorten EM-pronssia ja MM-kultaa voittanut Oskari Muhonen nostettiin vuoden 2018 purjehdusmaajoukkueeseen. Muhonen menestyi myös aikuisten arvokilpailuissa mallikkaasti (11:s MM-regatassa). – On hienoa, että saamme lisää nuoria purjehtijoita maajoukkuetasolle. Kaikkiaan maajoukkueen tilanne näyttää vakaalta. Suuntaamme kohti Århusin MM-kilpailuita ja samalla Tokion olympialaisten ensimmäistä...

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n (SPV) superviikonlopussa juhlittiin vuoden 2017 menestyjiä ja linjattiin vuoden 2018 toimintaa. Lauantain Yhdessä Vesille – Suomi 100 -gaala jatkoi SPV:n tänä vuonna aloittamaa hanketta, joka yhdistää erilaisin tapahtumin niin kilpapurjehtijat, nopeusveneilijät kuin huviveneilijätkin. – Yhdessä Vesille – Tillsammans till Sjöss...

Oskari Muhonen on Finnjolla-luokan alle 23-vuotiaiden tuore maailmanmestari. Hän nousi Unkarin Balatonfüredissa purjehditun regatan kärkeen perjantaina ja säilytti sijan loppuun saakka, kun lauantaina ja sunnuntaina ei päästy tuulettomuuden vuoksi purjehtimaan lainkaan. – Fiilikset ovat nyt tietenkin todella hyvät. Harmi silti, että emme päässeet viikonloppuna enää kilpailemaan,...

Oskari Muhonen on Finnjolla-luokan alle 23-vuotiaiden tuore maailmanmestari. Hän nousi Unkarin Balatonfüredissa purjehditun regatan kärkeen perjantaina ja säilytti sijan loppuun saakka, kun lauantaina ja sunnuntaina ei päästy tuulettomuuden vuoksi purjehtimaan lainkaan. – Fiilikset ovat nyt tietenkin todella hyvät. Harmi silti, että emme päässeet viikonloppuna enää...

Olympiapurjehduksen RS:X-, Finnjolla- ja 470-luokkien EM-kilpailut ovat päättyneet. Nuori Finnjolla-lupaus Oskari Muhonen purjehti Ranskan Marseille’ssa alle 23-vuotiaiden EM-pronssia ja sijoittui avoimissa EM-kilpailuissa parhaana suomalaisena 16:nneksi. – Regatta oli kokonaisuudessaan minulta hyvä suoritus. Oli positiivista huomata, että pystyn taistelemaan kärkisijoista kovassakin kelissä. Toki tuo alle 23-vuotiaiden...

Veneilyn viikkokatsaus kokoaa yhteen edellisen ja alkaneen viikon kilpailut sekä muut ajankohtaiset veneilytapahtumat. Purjehdusliigan juhlakausi huipentui ESF:n juhlaan Suomen Purjehdusliigan kymmenvuotisjuhlakausi huipentui sunnuntaina 7. syyskuuta Maarianhaminassa, jossa Esbo Segelförening (ESF) otti näyttävän kaksoisvoiton SM-finaalissa. Seuran ykkösjoukkue kruunattiin Suomen mestariksi ja kakkosjoukkue nousi hopealle. Pronssille purjehti...

Veneilyn viikkokatsaus kokoaa yhteen edellisen ja alkaneen viikon kilpailut sekä muut ajankohtaiset veneilytapahtumat. Kymmenvuotias Purjehdusliiga huipentuu SM-finaaliin Ahvenanmaalla Suomen Purjehdusliigan kymmenvuotisjuhlakausi saa arvoisensa päätöksen, kun SM-finaali käynnistyy perjantaina Maarianhaminan edustalla. Kilpailun isäntänä toimii Åländska Segelsällskapet, ja panoksena on vuoden 2025 seuramestaruus. Semifinaalit purjehdittiin Helsingissä Nyländska...

Veneilyn viikkokatsaus kokoaa yhteen edellisen ja alkaneen viikon kilpailut sekä muut ajankohtaiset veneilytapahtumat. Alec Weckström avasi F1-kautensa palkintokorokkeella Indonesiassa Kilpaveneiden F1-luokan kausi käynnistyi viikonloppuna ensimmäisellä Grand Prix -osakilpailulla Indonesiassa. Suomalaisittain kisasta tuli vahva näyttö: Alec Weckström ajoi vakuuttavasti koko viikonlopun ja nousi palkintokorokkeen toiselle sijalle....