PURJEHDUSLIIGA

SUOMEN PURJEHDUSLIIGAN MESTARUUDESTA KAMPPAILLAAN TAAS!

Tällä kertaa purjehditaan vauhdikkailla J70-veneillä. Kilpailupaikkoina ovat Maarianhamina ja Helsinki. Helsingissä purjehditaan kaksi osakilpailua.

 

Purjedusliiga – mikä se on?

Purjehdusliiga on seurojen välinen kolmesta kaksipäiväisestä osakilpailusta koostuva kilpailusarja. Purjehduksessa käytetään kuutta saman veneluokan venettä. Tänä vuonna kisataan urheilullisilla J70-veneillä. Kisat ovat lyhyitä Fleet-race tyyppisiä vauhdikkaita kisoja, joiden kesto on sääolosuhteista riippuen noin 10-15 minuuttia. Joukkueiden vaihdot ja mahdolliset protestit hoidetaan heti vesillä. Kolmannen osakilpailun jälkeen selviää kuka on seurojen mestari.

Keskeinen asia purjehdusliigassa on, että seurat kilpailevat toisiaan vastaan joukkueina. Kun pääpaino on seuroissa eikä niinkään yksittäisissä purjehtijoissa, avaa tämä uusia mahdollisuuksia myös muille jäsenille olla mukana kilpailutoiminnan parissa.

OSAKILPAILUT 2017

1.-2.7. Maarianhamina

19.-20.8. Helsinki, Hernesaari

7.-8.10. Lauttasaari, Helsinki. Helsingfors Segelklubbin (HSK) satama (Vattuniemen puistotie 1)

PURJEHDUSLIIGA FACEBOOKISSA: Suomen Purjehdusliiga – Seglingsliga

NOTICE OF RACE >>

Sailing instructions, Purjehdusliiga, 7.-8.10., Helsinki >>

AIKATAULU 2017

1.-2.7.   Maarianhamina

19.-20.8.  Helsinki, Hernesaari

7.-8.10.   HSK:n satama (Vattuniemen puistotie 1). Lauttasaari, Helsinki.

KILPAILUTAPA

Lyhyet radat, tuomarointi vesillä, noin 11 purjehdusta kahdessa päivässä.

Kilpailu on fleet-kilpailu kuudella veneellä. Tuomarointi tapahtuu vesillä. Joukkueet jaetaan ryhmiin ja veneet arvotaan joukkueille. Joukkueet kilpailevat kilpailujärjestyksen mukaisesti siten, että kaikki purjehtivat kaikkia vastaan siinä määrin kun se on mahdollista. Yksittäisten kilpailujen rata-alueet ilmoitetaan purjehdusohjeissa. Radat ovat vastatuuli-myötätuulityyppiä. Maaliintulo purjehditaan myötätuuleen.

VENEET 2017

  • Kuusi tasaväkistä J/70-venettä
  • Kuusi settiä uusia purjeita
  • Ei veneen omistusta eikä kuljetusta
  • Mahdollisuus harjoitteluun ennen kilpailua

MIEHISTÖ

  • Neljän hengen miehistö, josta vähintään yhden tulee olla täysi-ikäinen
  • Eri kilpailuissa voi olla eri miehistö
  • Miehistön jäsenen pitää olla seuran jäsen viimeistään alkaen 30. huhtikuuta 2017
  • Miehistön jäsen voi edustaa vain yhtä seuraa kauden aikana

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen on päättynyt.

KUSTANNUKSET

Ilmoittautumismaksu on 1500 euroa.

Maksuun sisältyy kilpailuosallistuminen sekä veneiden käyttö (500 euroa/kilpailu -> alle 50 euroa/päivä/purjehtija)

Seurat tai purjehtijat joutuvat kustantamaan matkat ja majoitukset itse.

JOS SEURA MENESTYY:

Paras seura saa pääpalkinnokseen käyttöönsä oman kisaveneen Nord Stream Race -avomeripurjehduskilpailuun 2018. Lue lisää Nord Stream Racesta >>

Suomen Purjehdusliiga on osa suosittua ja kansainvälistä Sailing Champions Leaguea. Voittajaseura pääsee purjehtimaan Nord Stream Raceen. Lisäksi neljä ensimmäistä lunastavat karsintapaikat kansainväliseen purjehdusliigaan (Champions League).

Vuonna 2016 NJK ja WSF ottivat karsinnoista finaalipaikat. ÅSS oli finaalissa 9.

Vuodelle 2017 NJK, ÅSS, WSF ja ESF ovat saaneet karsintapaikat (semifinaalit).

NÄKYVYYS

Kilpailuja on helppo seurata, koska ne purjehditaan aivan rannan tuntumassa. Sosiaalinen media on avainasemassa, ja liigalla on myös käytössään kätevä SAP Sailing Analytics!

**

Purjehdusliiga yhdessä paketissa -presentaatio (PDF)

KILPAILEVAT SEURAJOUKKUEET 2017

Airisto Segelsällskap
Brändö Seglare
Esbo Segelförening
Finnish Navy Sailing Team
Helsingfors Segelklubb
Mariehamns Seglarförening
Nyländska Jaktklubben
Åländska Seglesällskapet 1
Åländska Seglesällskapet 2
Rauman Purjehdusseura
Turun Pursiseura
Wasa Segelförening

Joukkueiden kokoonpanot voivat vaihdella eri osakilpailuissa.

2017:

Åländska Segelsällskapetin ykkösjoukkue vei mestaruuden >>
Suomen Purjehdusliiga huipentuu Päätöskilpailuun Helsingissä >>
Toinen osakilpailu, Helsinki/Hernesaari >>

Ensimmäinen osakilpailu, Maarianhamina >>
Sarjatilanne >>

LOPPUTULOKSET, SUOMEN PURJEHDUSLIIGA 2016:

1. Nyländska Jaktklubben, NJK, 8 pistettä
2. Åländska Segelsällskapet, ÅSS, 9 pistettä
3. Esbo Segelförening, ESF, 10 pistettä
4. Wasa Segelförening, WSF, 16 pistettä
5. Helsingfors Segelsällskap, HSS, 19 pistettä
6. Helsingfors Segelklubb, HSK, 26 pistettä
7. Airisto Segelsällskap, ASS, 27 pistettä
8. Kuopion Pursiseura, KuoPS, 33 pistettä
9. Lahden Purjehdusseura, LPS, 33 pistettä

Purjehdusliigan lopputulokset myös täällä: https://finnishleague2016.sapsailing.com/gwt/Home.html#/series/:seriesId=6f00e8f8-0daf-406b-a12f-992bb18e0c4f

LOPPUTULOKSET, SUOMEN PURJEHDUSLIIGA 2015:

1.Nyländska Jaktklubben, NJK
2. Åländska Segelsällskapet, ÅSS
3. Wasa Segelförening, WSF
4. Helsingfors Segelklubb, HSK
5. Esbo Segelförening, ESF
6. Borgå Segelsällskap, BSS
7. Helsingfors Segelsällskap, HSS
8. Rauman Purjehdusseura, RPS
9. Turun Pursiseura, TPS
10. Näsijärven Purjehdusseura, N
11. Kuopion Pursiseura, KuoPS
12. Lahden Purjehdusseura, LPS

Tulokset myös: https://www.sapsailing.com/gwt/Home.html#/regatta/leaderboard/:eventId=51168037-06d1-4907-bbfe-3d7bd0b23304

YHTEYSTIEDOT

Purjehdusliigan projektipäällikkö: Gedi Lindahl, p. 050 523 1852 , gedi.lindahl@spv.fi
Kilpailupäällikkö: Tusse Tallberg, p. 0400 411 699, georg.tallberg@pp.inet.fi

Purjehdusliiga yhdessä paketissa -presentaatio (PDF)

Liigapresentation och anmälningsinfo (PDF)