Alta löydät hakutermilläsi löytyneet tulokset.
Oskari Muhonen jatkoi voitokkaita otteitaan Finnjollien alle 23-vuotiaiden MM-regatassa Ranskan Canet’ssa. Hän voitti torstain ainoan lähdön ja suuntaa näin kilpailun
Oskari Muhonen oli ylivoimainen Finnjollien alle 23-vuotiaiden MM-regatan kolmantena päivänä. Muhonen purjehti keskiviikkona Ranskan Canet’ssa kolme lähtövoittoa ja kasvatti näin
Oskari Muhonen johtaa alle 23-vuotiaiden MM-regattaa Ranskan Canet’ssa kahden ensimmäisen päivän jälkeen. Finnjollien Silver Cupin jo 2017 ja 2019 voittanut
Suomalaiset GT30-luokan kuljettajat ajoivat upean kisaviikonlopun Liettuan EM-kisoissa. Kaikki viisi kuljettajaa mahtuivat kymmenen parhaan joukkoon. Liettuan Kupiškis isännöi kolmen eri
SPV:n jäsenseuran veneilijänä pääset nauttimaan SPV:n tarjoamista eduista veneilykaudella kesäkuusta elokuun loppuun. Voit käyttää etuja SPV:n Cardussa sijaitsevan mobiilijäsenkortin kautta.
SPV:n suosittu Lasten maailma saapuu jälleen Uiva-venenäyttelyyn, Helsingin Lauttasaareen 13.–16.8. Lasten maailmassa perheen pienimmät pääsevät testaamaan taitojansa hengauskiikuilla ja purjehdussimulaattorissa.
Suomen vierasvenesatamat kisaavat jälleen Vuoden vierasvenesatama 2021 -titteleistä ja 2 500 euron palkinnoista. Tänäkin vuonna palkitaan erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen
Muistathan, ettei kilpa-, leiri- tai seuratoimintaan tule osallistua, mikäli sinulla on lieviäkään flunssa- tai vatsataudin oireita. Vähäoireisenakin kannattaa hakeutua THL:n
Oskari Muhonen jatkoi voitokkaita otteitaan Finnjollien alle 23-vuotiaiden MM-regatassa Ranskan Canet’ssa. Hän voitti torstain ainoan lähdön ja suuntaa näin kilpailun...
Oskari Muhonen oli ylivoimainen Finnjollien alle 23-vuotiaiden MM-regatan kolmantena päivänä. Muhonen purjehti keskiviikkona Ranskan Canet’ssa kolme lähtövoittoa ja kasvatti näin...
Oskari Muhonen johtaa alle 23-vuotiaiden MM-regattaa Ranskan Canet’ssa kahden ensimmäisen päivän jälkeen. Finnjollien Silver Cupin jo 2017 ja 2019 voittanut...
Suomalaiset GT30-luokan kuljettajat ajoivat upean kisaviikonlopun Liettuan EM-kisoissa. Kaikki viisi kuljettajaa mahtuivat kymmenen parhaan joukkoon. Liettuan Kupiškis isännöi kolmen eri...
SPV:n jäsenseuran veneilijänä pääset nauttimaan SPV:n tarjoamista eduista veneilykaudella kesäkuusta elokuun loppuun. Voit käyttää etuja SPV:n Cardussa sijaitsevan mobiilijäsenkortin kautta....
SPV:n suosittu Lasten maailma saapuu jälleen Uiva-venenäyttelyyn, Helsingin Lauttasaareen 13.–16.8. Lasten maailmassa perheen pienimmät pääsevät testaamaan taitojansa hengauskiikuilla ja purjehdussimulaattorissa....
Suomen vierasvenesatamat kisaavat jälleen Vuoden vierasvenesatama 2021 -titteleistä ja 2 500 euron palkinnoista. Tänäkin vuonna palkitaan erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen...
Muistathan, ettei kilpa-, leiri- tai seuratoimintaan tule osallistua, mikäli sinulla on lieviäkään flunssa- tai vatsataudin oireita. Vähäoireisenakin kannattaa hakeutua THL:n...