Turvallisuus opitaan tekemällä – kaikki mukaan katsastukseen
Katsastuksen painopisteenä eli katsastusteemana tänä vuonna kehotetaan koko venekuntaa, perhettä tai vaikka lapsenlapsia, jotka ovat kesällä mukana veneessä, osallistumaan katsastuksiin. Tavoitteena on, että katsastuksissa nähdään paljon lapsia ja nuoria oppimassa veneilyn perusteita ja turvallisuuskäytäntöjä. Samalla innostetaan tulevia veneilijöitä matkaveneilyyn sekä vastuulliseen vesillä liikkumiseen.
Varoittimet ja hälyttimet
Perhekatsastuksessa lasten ja nuorten tehtävänä voi olla varoittimien testipainikkeiden etsiminen ja painaminen. Tämä opettaa varoittimien sijainnin ja toiminnan tarkastamisen.
Veneissä, joissa on avoliekillä toimiva keitin, tulee löytyä mahdollisimman ylös sijoitettu palonilmaisin jokaisessa tilassa, myös kaikissa suljetuissa makuutiloissa. Jos keitin toimii nestekaasulla, veneeseen suositellaan myös hälytintä, joka kertoo nestekaasun vuodoista.
Veneisiin suositellaan myös häkävaroitinta, jos veneessä on polttoainetoiminen laite, kuten lämmitin, tai nestekaasulla toimiva liesi. Se asennetaan tilaan, jossa polttoainetta polttava laite sijaitsee. Häkävaroitin voi olla erillinen tai yhdistetty palovaroittimeen, mutta häkävaroitin ei yksinään korvaa palovaroitinta.
Varoittimien käyttöikä on viidestä kymmeneen vuotta. Palovaroittimeen on merkitty valmistajan ilmoittama käyttöiän päättymisvuosi, jonka jälkeen laitteen toimintaan ei voi luottaa. Lisäksi paristojen tulee olla tuoreita ja oikein asennettuja.
Hätäilmoitusvälineet
Koko venekunnan on hyvä tuntea, kuinka hädästä ilmoitetaan. Yleisimmässä katsastusluokassa (luokka 3) vaadittuina hätäilmoitusvälineinä ovat matkapuhelin, joka on säänkestävästi suojattu ja led-soihtu varaparistoinen. Lisäksi suositellaan kiinteästi asennettua VHF/DSC-meriradiota, jos veneellä liikutaan matkapuhelinverkon ulottumattomissa.
Puhelimeen kannattaa asentaa 112 Suomi -sovellus, jolla soitettaessa sijaintitieto välittyy Meripelastukselle automaattisesti. Sovelluksesta löytyvät myös toimintaohjeet erilaisiin hätä- ja ongelmatilanteisiin, joihin kannattaa tutustua yksin ja yhdessä.
Led-soihdussa tulee olla toimiva paristo ja sille myös varaparisto. Led-soihdun toiminnan tarkastaminen ja varapariston sijainnin selvittäminen ovat tehtäviä, jotka sopivat perhekatsastuksessa lasten ja nuorten tehtäväksi. Soihdun aktivoiminen on helppoa ja turvallista, mutta sekin onnistuu hätätilanteessa paremmin harjoittelun jälkeen. Valo on hyvin kirkas, josta on hyvä varoittaa lapsia etukäteen ennen sen sytyttämistä. Led-soihtu voidaan myös korvata pyroteknisillä välineillä, joita voivat käsitellä vain täysi-ikäiset.
Jos veneessä on VHF/DSC-laite, sen etsiminen on myös hyvä harjoitus. Samalla kaikille voi esitellä laitteen hätähälytyspainikkeen, milloin sitä painetaan ja mitä silloin tapahtuu. Muutkin hätäilmoitusvälineet kuten EPIRB tai henkilökohtaiset lähettimet tulee myös tarkistaa kauden alussa käyttöohjeen mukaisesti.
Sammuttimet
Veneessä tulee olla yksi tai useampia sammutin katsastusluokan mukaan, jos on veneessä liekillä toimiva polttolaite, sisämoottori tai yli 25 kW perämoottori. Se tulee tarkistaa vuosittain. Lisäksi sammustuspeite tulee olla veneessä, jossa on liesi.
Jos sammutin ei ole näkyvillä, sen sijainnin tulee olla kaikkien tiedossa ja sammutin helposti saatavilla. Perhekatsastuksessa sammuttimien kanssa voidaan järjestää leikkimielinen kisailu: kuinka nopeasti sammutin löytyy ja saadaan käteen? Entä löytyykö sammutuspeite ja saako sen helposti vedettyä esiin pussista tai kotelosta? Tarkastuksesta kertovaa päivämäärääkin voi tarkastella koko venekunnan voimin.
Ensiapuvälineet
Veneisiin suositellaan veneapteekkia, ensiapupakkausta ja hypotermiapeitettä. Veneapteekki on tarkoitettu sairastumisten ja lievien vammojen hoitoon, kun taas ensiapupakkaus sisältää välineet vakavampien tapaturmien ensiapuun.
Kaikkien veneessä olevine tulisi tietää, missä ensiapuvälineet sijaitsevat. Kaapissa piilottelevien ensiapuvälineiden etsiminen on turvallisuutta lisäävä harjoitus, jossa tutustutaan samalla niiden sisältöön.
Harjoittelua kaiken kesää
Turvallisuusvälineisiin liittyvien tutustumistehtäviä ja harjoituksia voi tehdä pitkin kesää. Esimerkiksi pelastusrenkaan heitto ja heittoliinan käyttö ovat hyviä käytännön harjoituksia, joihin koko venekunta voi osallistua turvallisesti. Myös uintireissulta veneeseen nouseminen, siten että vedestä käsin laskee uimaportaat itselleen, on hyvä koko venekunnan kokeilla satamassa.
Turvallinen veneily syntyy arjen teoista ja yhdessä harjoittelusta. Katsastus tarjoaa hyvän hetken pysähtyä, kerrata ja varmistaa, että jokainen veneessä on valmis toimimaan myös silloin, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.







