PARApurjeHdus

 Purjehdus on hauska ja monipuolinen laji, jota voi harrastaa useissa seuroissa ympäri Suomen.
Laji sopii niin liikunta-, aisti- kuin kehitysvammaisillekin.

Kokeilutapahtumista tuntuma uuteen lajiin

Paras tapa tutustua purjehdukseen on osallistua erityisryhmille tarkoitettuun kokeilutapahtumaan. 

Vammaispurjehduksessa käytettäviä veneluokkia ovat muun muassa 606 ja 2.4mR.

 
Päivä- tai iltapurjehdukselle

Yhden-kahden tunnin purjehduksissa käytetään yleensä kahden-neljän hengen köliveneitä, joissa vesi on lähes käden ulottuvilla. Pieni vene reagoi jokaiseen aaltoon ja puuskaan ja antaa siten ainutlaatuisen elämyksen vesillä liikkumisesta. Veneessä mukanaolo voi jo sinänsä olla hieno kokemus. Purjeiden säätämiseen ja veneen ohjaamiseen pääsee myös osallistumaan ohjaajan opastamana tilanteen mukaan.


Matka- tai retkipurjehdukselle

Matkapurjehduksessa käytössä on isommat 6-20 hengen veneet, joissa voi myös yöpyä ja joilla voidaan siten tehdä muutaman vuorokauden mittaisia retkiä. Isommilla veneillä purjehdittaessa toimitaan ryhmässä, jossa jokainen osallistuu vuorollaan erilaisiin tehtäviin mahdollisuuksiensa mukaan. Tekemällä oppii. Veneen kippari vastaa purjehduksen turvallisuudesta.

Kaipaatko kilpailemaan?

Mikäli purjehduskärpänen puraisee oikein kunnolla, tarjoaa purjehdus myös monia mahdollisuuksia kilpailemiseen joko miehistön osana, gastina (kahden hengen veneet) tai kipparina. Erilaiset veneluokat ja apuvälineet, kuten äänipoijut, mahdollistavat jopa itsenäisen purjehtimisen ja tasavertaisen osallistumisen kilpailutoimintaan.

SPV:ltä lainaan parapurjehdus purjevene 

Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden kokea purjehduksen vapaus ja ilo. SPV tarjoaa maksutta kaksipaikkaisen 2.4mR purjeveneen seurojen parapurjehduskäyttöön. Purjevene on suunniteltu erityisesti vammaispurjehdusta varten, mahdollistaen turvallisen ja mukavan purjehduskokemuksen kaikille.

Purjehdus tarjoaa paitsi fyysistä tekemistä myös upean mahdollisuuden kokea luonnon rauha ja tuulen voima. Toivomme, että mahdollisuus veneen lainaamiseen innostaa uusia harrastajia mukaan purjehdusyhteisöön ja tuo lisää näkyvyyttä esteettömälle liikunnalle – purjehdus sopii kaikille!
Olethan yhteydessä jaoston puheenjohtajaan


Aktiiviset parapurjehdusseurat

Helsingfors Segelklubb, Lauttasaari. Jukka Jokiniemi, jukka.jokiniemi@innojok.fi ja 0400544822 Näsijärven Purjehdusseura, Jänissaari. Rikard Bjurström, rikard.bjurstrom@nebsails.fi
Turun Pursiseura, Ruissalo.
 Katja Rytkönen, katja.rytkonen@turunpursiseura.fi ja 0443762666
Espoon Pursiseura, Nuottaniemi. Karel Knevel, karel.knevel@gmail.com
Oulun Työväen Pursiseura. Hietasaari, Marko Säisä, marko.saisa@otps.fi

 

Harjoitukset ja leirit 2025

Helsingfors Segelklubb, Helsinki: SO-treenit käynnistyvät toukokuussa ja jatkuvat koko kesän. Tied. karl.west@meiliboxi.fi

Helsingfors Segelklubb, Helsinki: Säännöllinen parapurjehdus viikkotoiminta HSK:lla käynnistyy 3.6.2025 ja jatkuu koko kesän venemallit Helmsman, Vesta

Parapurjehdustapahtumat

Kesä 2025

Toukokuu 
13.5.2025 Liikuntatärskyt klo. 12-14, Turku Kupittaan liikuntahalli 

27.5. Kaikille avoin kokeiluilta HSK:lla. Tied. Antero Karjalainen studio@akarjalainen.net

Kesäkuu
5.6. Purjehdukseen tutustumisilta Turun Pursiseuralla. Tied. katja.rytkonen@turunpursiseura.fi

3.6. ParaS ryhmän viikkotoiminta käynnistyy HSK:lla. Tied. jukka.jokiniemi@innojok.fi

4.6. Parapurjehdukseen tutustumisilta BSF:llä. Tied. karitapani.nyqvist@gmail.com

18.6. Parapurjehdusta Kuopiossa klo 17-20.30. Tied. Janne Lappalainen jktlappa@gmail.com

27.-29.6. Matkapurjehdus näkövammaisille Talonpoikaisvene Tacksamheten Turun saaristossa. Tied. rimma.joenpera@gmail.com

Heinäkuu
4.-6.7 Matkapurjehdus näkövammaisille nuorille Storbåt Tacksamhetenillä Turun saaristossa.  Tied. rimma.joenpera@gmail.com peruutettu

14.-20.7 Suomen Purjelaivasäätiö/Vahinen, legi Helsinki-Viron saaristo-Helsinki ja legi kaksi Helsinki-Turun saaristo-Maarianhamina. Tied. rimma.joenpera@gmail.com

 

Elokuu
vk 33 Kaikille aisti- ja liikuntavammaisille avoin tutustumisilta. Tied. katja.rytkonen@turunpursiseura.fi


20.-21.8. Parapurjehdusleiri, Tallinna. Tiedustelut Kylli Haav, kyllih@gmail.com


22.-24.8 PM-parasailing kisat, Tallinna. Tiedustelut Kylli Haav, kyllih@gmail.com

Kokeilutapahtumia tullaan järjestämään eri paikkakunnilla. Ajankohdat ja paikat muodostuvat kevään aikana. Niistä viestitään myös Parasailing postituslistalle, jolle voit liittyä TÄÄLTÄ.

Lisätietoja

Rilla Aura-Korpi, SPV:n Vammaispurjehdusjaosto, rillaaurakorpi@gmail.com
Pinja Harjunpää, Suomen Purjehdus ja Veneily, pinja.harjunpaa@spv.fi.

Purjehdus sopii kaikille!

Video: Laulutehdas/ Sanna Liimatainen -Yhteistyössä Antero Karjalainen ja Jukka Jokiniemi. Kuvattu Helsingfors Segelsällskapilla