Nord Stream Race on lähtenyt Suomesta kohti Pietaria ja kilpailun huipennusta

Tämän vuoden Nord Stream Race on ollut huipputasainen ja hyvähenkinen kilpailu alusta alkaen. Helsingin tapahtuma tarjosi näyttävää kilpapurjehdusta aivan rannan läheisyydessä. Nyt vuorossa on enää kilpailun huipentuma Pietarissa.

 Helsingin Nord Stream Race -tapahtuma järjestettiin Löylyssä. Edes voimakkaat sadekuurot eivät haitanneet paikalla jännittämässä olleiden katsojien tunnelmaa. Viisi upeaa ClubSwan 50 -venettä näyttäytyivät aivan rannan tuntumassa juhlavasti kolmessa jännittävässä rannikkolähdössä. Rannikkolähtöihin osallistui peräti 30 kansainvälistä vierasta, jotka pääsivät kokemaan mahtavan kilpapurjehdusnäytöksen parhailta paikoilta, veneiden kansilta käsin.

Tiistaina 2. heinäkuuta järjestettiin virallinen kilpailuillallinen ravintola Blue Peter:ssä. Illallisen järjestäjänä toimi Helsingfors Segelklubb. Kisaillalliselle oli kutsuttu peräti 120 vierasta.

Lina Vonti esitteli tekemänsä maalauksen Race Dinnerin yhteydessä.

Yhtenäisen Itämeren alueen asialla tapahtumassa oli muun muassa Helsingissä asuva 24-vuotias taitelija Lina Vonti. Hän esitteli illallisen yhteydessä tekemänsä maalauksen, joka tullaan myymään Pietarin päätösgaalassa perjantaina 5. heinäkuuta. Taidehuutokaupan tuotto menee kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen Pietarin syöpäpotilaille. Vonti lähtee itse maalauksensa kanssa paikan päälle Pietariin.

Helsingin rannikkokisan voitti Venäjän joukkue. Toiseksi sijoittui Tanska ja kolmanneksi Saksa. Ruotsi ja Suomi täydensivät sijat neljä sekä viisi. Illallisen yhteydessä Venäjää edustavalle Leviathan Sailing Team:lle ojennettiin voittopokaali myös avomeriosuudesta Tukholmasta Helsinkiin. Venäjän joukkueella on kokonaistilanteessa vankka johto.

 

 Suomalaisin silmin

Suomen joukkueen kippari Mikko Tiilikka ylistää Nord Stream Racen formaattia ja ideaa.

– Mahtava kilpailu ja aivan loistava konsepti. Tässä kisassa pitää ihan oikeasti hallita niin avomeri- kuin ratapurjehdus. Pelkästään toisen taitamalla ei pärjää. Järjestelyt ovat sujuneet todella hyvin ja aikatauluissa sekä ohjelmassa on pysytty lähes täysin, Tiilikka sanoo.

Hän sanoo Suomea edustavan Åländska Segelsällskapetin lähtevän viimeiselle avomeriosuudelle rennoilla mielin pitämään hauskaa ja nauttimaan upeasta kilpapurjehduksesta. Tiilikan toiveena on, että vauhtia löytyisi viimeiselle osuudelle vielä vähän ylimääräistä.

Joukkueet ovat nyt matkalla kohti lopullista määränpäätään Pietaria. Veneet lähtivät Helsingin Hernesaaren edustalta keskiviikkona 3. heinäkuuta kello 17.00. Pietarin purjehdusseuran projektipäällikkö Elena Solovyeva sanoo olevansa erittäin tyytyväinen tämän vuoden Nord Stream Race -kilpailuun niin maalla kuin vedessä.

– Kilpailu on saanut monia uusia ystäviä jokaisessa vierassatamassa tänä vuonna. Kiel, Kööpenhamina, Tukholma ja Helsinki olivat upeita tapahtumia. Toivotan kaikki joukkueet lämpimästi ja turvallisesti perille Pietariin, kertoo Solovyeva.

Kilpailun on sen perustamisesta asti järjestänyt Pietarin purjehdusseura. Reitti mukailee Nord Stream maakaasuputkistoa. Tuhat merimailia pitkä Nord Stream Race on Itämeren haastavin ja vaativin avomeripurjehdus. Kilpailun mahdollistavat Gazprom ja Nord Stream AG.

NSR19 joukkueet

Åländska Segelsällskapet – Suomi

Kungliga Svenska Segelsällskapet – Ruotsi

Leviathan Sailing Team – Venäjä

Kongelig Dansk Yachtklub – Tanska

Norddeutscher Regatta Verein – Saksa

 Lisätietoa ja sosiaalisen median linkkejä: www.nord-stream-race.com

Liveseuranta:

https://nordstreamrace2019.sapsailing.com/gwt/Home.html#/series/overallleaderboard/:leaderboardGroupId=48e67273-cb82-47c5-b286-6b2ecb003fa0

Kuva veneestä : Andrey Sheremetev

Lina Vonti:   @linavonti  –   www.linavonti.com

Hyödyllisiä linkkejä

Nord Stream Race

Nord Stream Race (facebook)

Suomen Purjehdusliiga

Purjehdusliiga (facebook)

Suomen Purjehdus ja Veneily ry (facebook)