Haku lukuvuoden 2025-2026 yläkoululeiritykseen on käynnissä! Mukaan voivat hakea 7.-9.-luokan opiskelijat, jotka ovat mukana tavoitteellisessa kilpaurheilussa. Urheilijan ja perheen odotetaan olevan valmis sitoutumaan koko lukuvuoden kestävään projektiin eli jokaiseen leiriin. Haku päättyy 17. elokuuta 2025.
Purjehduksen yläkoululeiritys on Kisakallion Urheiluopiston, urheiluakatemioiden sekä Suomen Purjehdus ja Veneilyn yhdessä toteuttama kokonaisuus. Leirityksen ”Kasva urheilijaksi” -sisällöt ovat rakennettu tukemaan nuoren urheilijan kokonaisvaltaista kehitystä.
Leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti ja motivoituneen urheilijan kilpaurheiluharrastus. Leiripäivien aikana ammattilaiset auttavat urheilijaa kehittymään päivittäisessä urheilutoiminnassa, kun hän opettelee urheilijalle tärkeitä elämäntaitoja sekä hyvää harjoittelua. Leirillä opeteltuja taitoja on tarkoitus toteuttaa leirien välisenä aikana jokapäiväisessä arjessa.
Yläkoululeirityksen tarkoituksena on tukea myös urheilijan ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä kodin, koulun ja seuran kanssa. Painopisteenä leiritysjärjestelmässä ovat elämäntaidot, koulu ja opiskelu sekä urheilullinen kehittyminen.
Olennaisena osana yläkoululeiritystä on myös koulunkäynnin ja urheilun yhdistäminen. Leiripäivinä opiskelu hoidetaan ohjatusti. Koulutehtäville on varattu aikaa jokaisena leiripäivänä. Myös kokeiden ja TET-jaksojen suorittaminen leirien aikana on mahdollista.
Tulevalla kaudella lajileiri saa uuden painotuksen: omia veneitä ei käytetä, vaan ohjelma keskittyy ryhmäytymiseen, tiimityöhön, seikkailuun ja yhdessä viihtymiseen. Lajiosaamista ei kuitenkaan unohdeta – ohjelmassa on tarkoitus purjehtia purjelaudoilla ja pienillä köliveneillä sekä yöpyä saaristossa pääkaupunkiseudun edustalla. Leirityskausi muodostuu yhteensä kolmesta leiristä. Erityistä painoarvoa annetaan fyysisen harjoitettavuuden kehittämiselle. Kaikki leirit järjestetään maanantaista torstaihin, mikä osaltaan auttaa pitämään osallistumiskustannukset maltillisina.
– Leirityksen muutokset kumpuavat tunnistetusta tarpeesta lisätä YKL-purjehtijoiden ryhmäytymistä ja vastata toisaalta haasteeseen luoda mielekkäitä harjoitussisältöjä taitotasoltaan moninaiselle osallistujajoukolle eri veneluokista, sanoo SPV:n nuorten ohjelmista vastaava Tapio Nirkko.
– Kovaa lajiosaamista ei kuitenkaan unohdeta ja tulemme jatkossakin painottamaan fyysisen harjoitettavuuden parantamista, sillä se on yksi yläkouluiän jälkeisen vaiheen suurimmista haasteista purjehtijoilla, kun harjoitusmäärät ja kuormitus kasvavat asteittain kohti aikuisikää.
Kustannukset
Lue lisää
Hakeminen leiritykseen
Lisätiedot ja kysymykset