
Kaarle Tapper seitsemäs EM-regatassa
ILCA-luokkien EM-kilpailu päättyi tänään Ruotsin Marstrandissa. ILCA 6- ja ILCA 7 -luokissa kilpailtiin kussakin kolme finaalilähtöä. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Kaarle Tapper, joka sijoittui ILCA 7:n EM-regatassa seitsemänneksi ja avoimessa kilpailussa 10:nneksi.
– Mulla oli suhteellisen tasainen viikko vaihtelevissa keleissä. Meillä oli muutama kevyen tuulen päivä, pari lähtöä kovemmassa tuulessa ja tänään oli keskituulta. Oli kiva lopettaa kisa onnistuneeseen lähtöön, Kaarle Tapper viittasi viimeisen lähdön viidenteen sijaansa.
– Näillä näkymin keskityn loppuvuoden treenaamiseen ja asetan tähtäimen ensi vuoden kisoihin.
Suomalaisista ILCA 7 -purjehtijoista peräti kolme sijoittui 20 parhaan joukkoon. Valtteri Uusitalo oli 15:s ja Nooa Laukkanen 18:s. Monika Mikkola sijoittui ILCA 6 -luokassa 22:nneksi.
– EM-kisa oli haasteellinen kaikin puolin, mutta käteen jäi suuri määrä oppeja, joita pystyn nyt lähtemään työstämään, Valtteri Uusitalo kommentoi.
Uusitalo on vuoden 2024 Euroopan mestari, ja Kaarle Tapper juhli puolestaan vuonna 2022 EM-pronssia.
Suomalaisten lopulliset sijoitukset, Marstrand:
ILCA 6 (mukana 93 purjehtijaa):
22. Monika Mikkola (avoimessa EM-regatassa 28.)
90. Filippa Stahl
ILCA 7 (mukana 153 purjehtijaa):
7. Kaarle Tapper (avoimessa EM-regatassa 10.)
15. Valtteri Uusitalo (avoimessa EM-regatassa 18.)
18. Nooa Laukkanen (avoimessa EM-regatassa 22.)
99. Aleksi Tapper
112. Joel Kiiski
118. Fredrik Westman
120. Tatu Uusitalo
124. Atte Virtanen
130. Alex Tammi
Tulokset löytyvät täältä.
Kuvat: Eurilca




