08.08.2025

8mR-luokan MM-regatta loppusuoralla Turussa

Tiedote, 8mR World Cup

8mR-luokan MM-regatta etenee tänään kolmannelle ja toiseksi viimeiselle kilpailupäivälle Turussa. Huolimatta sääolosuhteista, jotka pakottivat perumaan yhden purjehduspäivän kovien tuulien vuoksi, kilpailut ovat herättäneet suurta kiinnostusta ja suomalaiset veneet pärjäävät erinomaisesti. 

Viisi lähtöä on jo purjehdittu ja kahden viimeisen päivän aikana odotetaan vähintään kolmea lähtöä lisää. Sääolosuhteet aiheuttivat haasteita viikon alussa, kun kovat tuulet pakottivat järjestäjät perumaan yhden kilpailupäivän turvallisuussyistä. 

Tapahtuma ja Turku kilpailukaupunkina ovat saaneet runsaasti kiitosta ulkomaisilta vierailta ja kilpailijoilta. Erityisen ilahduttavaa on, että kilpailut ovat vetäneet paikalle poikkeuksellisen paljon yleisöä – harvinaisuus purjehduskilpailuissa. 

Sekä merellä on nähty useita katsojaveneitä että järjestäjien tarjoama livestream-lähetys kilpailuradalta on kerännyt yli 2000 katsojaa. Tämä osoittaa klassisen purjehduksen vetovoimaa ja 8mR-luokan ainutlaatuista viehätystä. 

– MM-regatta vahvistaa Turun asemaa Suomen merellisessä ytimessä ja kansainvälisesti arvostettuna purjehduskaupunkina. Tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden esitellä Turkua ja maailman kauneinta saaristoa kansainväliselle yleisölle ja olemme tästä mahdollisuudesta hyvin ylpeita ja kiitollisia, Airisto Segelsällskapetin kommodori Hasse Karlsson kertoo. 

Kotimaiset veneet ovat tehneet vahvan esityksen, sillä neljä niistä on top kympissä. Parhaiten suomalaisista pärjää helsinkiläinen Luna, kun taas historiallinen naisten Sailingl8dies-tiimi on todella tullut sisään rytinällä – tiimi on kuudentena 21 veneen joukossa ja siten toisena suomalaisveneistä. Top kolmessa tällä hetkellä ovat Sveitsi, Saksa ja Itävalta. 

– On ilahduttavaa, että erityisesti suomalaiset tiimit herättävät huomiota siitä, että meillä on paljon nuoria purjehtijoita meidän tiimeissä ja se on ainutlaatuista tässä lajissa. Tämä on ison ja tavoitteellisen työn tulos ja haluamme että laji voimistuu tulevaisuutta varten nuorien kautta, Karlsson jatkaa.

Jännittävä loppukiri edessä 

Vaikka viisi lähtöä on jo purjehdittu, kaikki on vielä auki kahden viimeisen kilpailupäivän aikana. 8mR-veneiden kilpailuissa yksikin huono lähtö voi muuttaa tilanteen täysin, ja toisaalta hyvä suoritus voi nostaa veneen merkittävästi tulostaulukossa. 

Viimeinen kilpailu purjehditaan lauantaina, jonka jälkeen palkintojenjakotilaisuus järjestetään lauantai-iltana Forum Marinumissa Turussa. 

Tervetuloa seuraamaan historiallisia kilpailuja! 

Järjestäjät kutsuvat median ja yleisön paikalle näkemään, miten klassisen purjehduksen kuninkuusluokka ratkaisee voittajansa. Katsojaveneitä on tervetullut merelle turvallisuusohjeiden mukaisesti, ja kilpailuja voi seurata myös livestream-lähetyksen kautta. 

Kuva: Sten-Erik Lundsten