09.07.2022

Youth Worlds 2022 käynnistyy: ”Purjehtijat pääsevät mittaamaan ikäluokkansa tasoa”

Nuorten MM-kisat käynnistyvät huomenna sunnuntaina 10. heinäkuuta. Kisat käydään 10.-14. heinäkuuta Hollannin Haagissa. Youth Worlds -kisoihin lähtee Suomesta kahdeksan purjehtijan joukkue, kolmessa eri veneluokassa. Joukkue koostuu Sailing Team Finlandin Nuorista Huipuista. 

– Verrattuna siihen mihin nuoret ovat tottuneet tapahtuma on suuruusluokaltaan täysin eri tasolla. Youth Worldsit jäljittelevät Olympialaisia pienemmässä mittakaavassa. Ainutlaatuinen kokemus, varsinkin ensikertalaisille, kommentoi joukkueen vastuuvalmentaja Tapio Nirkko

Youth Worldsit järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1971 Ruotsissa. Tapahtuma on kasvanut vuosittain kerätäkseen maailman lahjakkaimmat nuoret yhteen.

– Tämä on hyvä tilaisuus nuorille päästä mittaamaan oman ikäluokkansa tasoa. Toivon että saamme useamman purjehtijan kärkikahinoihin mukaan. Tärkeintä on kuitenkin, että kaikki suoriutuvat oman tasonsa mukaan, saisivat kaiken potentiaalin hyödynnettyä, sekä myöskin pidettyä hauskaa, Nirkko totesi.

Joel Kiiski valmistautumassa kisoihin.

Kisapaikka on sama kuin ensi vuoden purjehduksen MM-kisoissa, jossa ensimmäiset maapaikat Olympialaisiin ovat jaossa.

– Meillä on täällä myös vahva valmentajatiimi mukana. Olemme samalla valmistautumassa ja tutustumassa ensi vuoden kisavesiin Martin Gahmbergin kanssa, Nirkko jatkoi. 

Youth Worldsissa parhaiten suoriutunut maa palkitaan Nations Trophy -palkinnolla, joka on tällä hetkellä Espanjan hallussa. Tänä vuonna kilpaillaan Hollannissa, Haagin satamakaupungissa.

– Olosuhteiltaan Haag eroaa kotiolosuhteista, virta voi olla jopa 1,5 solmun luokkaa. Aallokko voi myös olla aika isoa jos sattuu tuulemaan kovaa mereltä. Näyttää kuitenkin siltä että kisat aloitetaan kevyemmissä keleissä mutta katsotaan mitä viikko tuo, Nirkko kertoi.

Kilpailut on järjestetty Suomessa kerran, vuonna 1999 Kuopiossa.

Youth Worlds -joukkue:

ILCA 6:

Mikaela Söderberg

Joel Kiiski

29er:

Assi Lindell/Ines Karlemo

Ebbe Heinilä/Lasse Lindell

iQFoil Y:

Siri Kaskeala

Felix Sergelius

Seuraa Youth Worlds kilpailuja täältä: https://worldsailingywc.org/results/

Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2022:

5.-10.7. 49er, 49erFX, Nacra 17 EM-kisat, Aarhus, Tanska

10.-14.7. Allianz 2022 Youth Sailing World Championships, Haag, Hollanti

31.8.-5.9. 49er, 49erFX, Nacra 17 MM-kisat, Nova Scotia, Kanada

25.9.-2.10. Formula Kite EM-kisat, Nafpaktos, Kreikka

8.-16.10. Formula Kite MM-kisat, Poetto Beach, Italia

10.-17.10. ILCA 6 MM-kisat, Qingdao, Kiina

15.-22.10. IQFoil MM-kisat, Brest, Ranska

14.-21.11. ILCA 6 & 7 EM-kisat, Hyeres, Ranska

Kuvat: Tapio Nirkko