
18.03.2025
Yhdessä vesille -tapahtumat avaavat veneilykauden
Yhdessä vesille -kesäkampanja on Suomen Purjehdus ja Veneilyn ja seurojen yhdessä isännöimä vuotuinen kampanja, jolla levitetään veneilyn ilosanomaa ja houkutellaan uusia ihmisiä veneilyn ja seuratoiminnan pariin.
Kesän tapahtumat päivittyvät Yhdessä vesille -verkkosivuillemme kevään aikana – ensimmäiset tapahtumat pyörähtävät käyntiin maaliskuussa:
- Yhdessä vesille Tampere. Tutustu veneilyyn lauantaina 29.3. klo 12-16 Ratinan Tapahtuma-aukiolla 1. krs. Olitpa kokenut kippari, haaveileva aloittelija tai muuten vain utelias ohikulkija, täältä löytyy kaikille jotain – ja ehkä kotiinviemisiksi ripaus veneilykuumetta! Tapahtumassa on myös lapsille tekemistä ja kokeilemista. Tampereen seudun veneilyseurojen yhteistapahtuma. Lue lisää.
- Yhdessä Vesille – Vastuullisesti, Mikkelin Kauppakeskus Stellan Tähtitorilla, 11.4. klo 11-15. Paikan päällä pääset tapaamaan veneilyasiantuntijoita, tutustumaan uusimpiin turvallisuusvinkkeihin ja inspiroitumaan kesän veneilyseikkailuista. Lisäksi saat lisätietoa siitä, miksi kannattaa liittyä jäseneksi veneseuraan tai muihin vastuullista veneilyä kehittäviin toimijoihin. Tule mukaan kokemaan veneilyn iloa ja kuulemaan lisää vastuullisesta veneilystä! Lue lisää.
- Kauden avaus ja avoimet ovet – Espoon Pursiseura EPS. EPS Nuottatie 19, 26.4. klo 11-13. Tervetuloa tutustumaan Espoon Pursiseuran toimintaan, tekemään löytöjä venetarvikekirppikselle sekä testaamaan taitoja lastenradalle! Purjehduskoulu on mukana esittelemässä toimintaa ja kesän kursseja. Lue lisää.
- Yhdessä Vesille – Hämeenlinnan Navigaatioseura ry, Kauppakeskus Goodman 3.5. klo 11-14. Paikalliset veneseurat ja viranomaiset esittäytyvät. Lue lisää.
- Avoimet ovet -tapahtuma Humallahden Venekerho, 10.5. klo 11-15. Tapahtuma tarjoaa elämyksiä ja ohjelmaa kaiken ikäisille: veneajeluja, solmukoulu, lasten nurkkaus ohjelmineen. Merivartijat, meripelastus ja poliisi vierailevat tapahtumassa aluksineen ja esittelevät toimintaansa. Paikalla voi tutustua myös ponttooniveneeseen, sähköveneeseen ja RIB-veneisiin. Myös Marex-matkavene ja kumivene 3 D Tender vierailevat tapahtumassa tutustumista varten. Kahvilatuotteita tapahtumassa myy Cafe Regatta ja grillimakkaraa Majakka ry. Lue lisää.
- Tillsammans till sjöss – Airisto Segelsällskap i Åbo rf, 22.5. kl. 17.00. ASS erbjuder barn möjlighet att prova på jollesegling. Välkommen! ASS klubbhamn på Hirvensalo i Åbo: Valfångaregatan 10, 20900 Åbo. Läs mer.
- Valkeakosken Vesistöviikko, 9.-15.6. Vesistöviikko tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä veden äärellä ympäri kaupunkia. Tänä kesänä Vesistöviikko huipentuu kahteen isompaan päätapahtumaan, joita vietetään Apianlahden leirintäalueella ja Kirkonrannan satamassa lauantaina 14. kesäkuuta. Luvassa on lajikokeiluja, näytöksiä vesillä, risteilyitä, avoimia veneitä, vene-esittelyitä (koeajomahdollisuus), wibit-rata, laituritanssit, veneilyaiheinen peräkonttikirpputori sekä paljon muuta. Mukana Valkeakosken Navigaatioseura ja Valkeakosken Purjehtijat. Lue lisää täältä ja Facebookista.
- Yhdessä vesille – Siuntion Venekerho – SVBK. 19. ja 20.8. klo 16.00-18.00 kaksi lähtöä päivässä. Viemme Siuntiolaisia nuorisoa ja aikuisia venereissulle SVBK satama-Upinniemen sotasataman edusta-Kantvikin satama-Störsvik satama. Kaksi venettä, moottorivene Grand Banks 32 ja Iso purjevene. Otamme 10 + 6 matkustajaa kaikkiin lähtöihin. Risteilyt ovat maksuttomia. Tarjoamme veneissä pillimehua ja keksejä matkustajille. Lähdöt SVBK satama, Kotilahden Satama 1, Siuntio. Ilmoittautuminen ja lisätiedot lähempänä tapahtumaa: Siuntiolaiset Facebook -sivuilta ja Siuntion Venekerhon Facebook -sivuilta.