Yhdeksälle purjehtijalle OKM:n apurahaa
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist on myöntänyt valmennus- ja harjoitteluapurahoja 169 kesälajien urheilijalle. Suurimman 20 000 euron apurahan sai 20 urheilijaa. Apurahojen yhteissumma on noin 1,5 miljoonaa euroa. Purjehduksen apuraha nousi edelliseen vuoteen verrattuna, purjehtijoiden yhteenlaskettu tukimäärä on tänä vuonna 108 000 euroa. Henkilökohtaiseen apurahaan ylsi yhdeksän maajoukkuepurjehtijaa.
– Olympia- ja paralympiavuonna valmennus- ja harjoitteluapurahat ovat erityisen tärkeitä kisoihin valmistautuville urheilijoille. Myös tulevaisuuteen pitää panostaa, ja siksi nuorten urheilijoiden apurahojen määrää on lisätty. Nyt pidetään peukkuja hienojen sinivalkoisten onnistumisten puolesta urheilukentillä ympäri maailman tämän vuoden aikana, sanoo ministeri Bergqvist.
Apurahan tavoitteena on luoda urheilijan ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle taloudelliset edellytykset siten, että urheilijalla on mahdollisuus menestyä kansainvälisissä arvokisoissa. Esitykset apurahojen saajista tekee Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö.
Purjehtijoille osoitetut apurahat:
20 000€: Akseli Keskinen, Sinem Kurtbay, Kaarle Tapper
10 000€: Ronja Grönblom, Veera Hokka, Monika Mikkola
6000€: Jakob Eklund, Nooa Laukkanen, Valtteri Uusitalo
Lue lisää tukipäätöksestä tästä.