Veneilyn viikkokatsaus: Purjehdusliigan finalistit ratkottu
Kilpapurjehdus
ESF voittoon Lahdessa – Tässä ovat Purjehdusliigan finalistit
Suomen Purjehdusliigan toinen semifinaali purjehdittiin viikonloppuna Lahdessa. Kilpailun voitti Esbo Segelförening.
–Voitto maistui todella hyvältä, mutta tämä oli vasta esimakua finaaliin. Se tulee olemaan todella kova, kun katsoo, mitkä seurat ovat finaaliin karsiutuneet, ESF:n kippari Victor Mesterton sanoo. ESF:n lisäksi miehistössä purjehtivat Emil Lindblom, Sam Stenman ja Axel Mesterton.
Lahden osakilpailu purjehdittiin tasaisissa tuuliolosuhteissa kolmen päivän ajan. Mukana oli 18 joukkuetta ympäri Suomen. Nyländska Jaktklubben panosti joukkueeseen kahden olympiatason purjehtijan voimin, kun joukkueen kipparina toimi Moskovan 1980 olympiamitalisti Georg ’’Tusse’’ Tallberg ja miehistössä oli Nacra 17 -luokan MM- ja EM-mitalisti Akseli Keskinen.
Suomen Purjehdusliigaan osallistuu purjehtijoita monista eri purjehdustaustoista. Esimerkiksi Helsingfors Segelklubbenin nuorten joukkueen miehistössä Siri Kaskeala purjelautailee IQ Foil-luokassa ja Onni Kylävainio kisaa 49er-luokassa. Lahden kilpailun järjestäjänä toimi Lahden Purjehdusseura, joka on Suomen Purjehdusliigan ansiosta perustanut Lahteen purjehduskeskuksen.
Purjehdusliigan finaali purjehditaan Espoossa 22.-24. syyskuuta. Starttilinjalla nähdään 12 joukkuetta, joista kuusi ylsi loppukilpailuun Maarianhaminan semifinaalista ja kuusi Lahdesta.
Lahdesta finaaliin edenneet:
1. Esbo Segelförening, 15 pistettä
2. Nyländska Jaktklubben, 19 pistettä
3. Wasa Segelförening, 22 pistettä
4. Skattasailing, 29 pistettä
5. Mariehamns Seglarförening, 33 pistettä
6. Royal Skipperi Yacht Club, 38 pistettä
Maarianhaminasta finaaliin edenneet:
1. Åländska Segelsällskapet, 16 pistettä
2. Åländska Segelsällskapet (Sailing Champions League voittajajoukkue 2023), 28 pistettä
3. West Nyland Yacht Club, 34.1 pistettä
4. Nyländska Jaktklubben (naisten joukkue), 36 pistettä
5. Esbo Segelförening (naisten joukkue), 37 pistettä
6. Mariehamns Seglarförening, 42 pistettä
Lahden osakilpailun tulokset.
Kuva: Pepe Korteniemi/SPV
https://www.instagram.com/p/CwvJo39IheJ/?igshid=MzRlODBiNWFlZA==
Valtteri Uusitalo ILCA 7 -luokan Suomen mestari
ILCA 4-, 6- ja 7-luokkien Suomen mestaruuksista purjehdittiin viikonloppuna Espoon Pursiseuralla. Miesten olympialuokka ILCA 7:ssä kultainen mitali ripustettiin MM-regatassakin hyvät näytöt antaneen Valtteri Uusitalon kaulaan. A-maajoukkuepurjehtija sai palkintokorokkeelle rinnalleen B-maajoukkueen Otto Dahlbergin (hopeaa) ja Aleksi Tapperin (pronssia).
– Oli hieno päästä kisamaan viikonloppuna muita suomalaisia vastaan. Erityisen mukavaa oli todeta, kuinka nuoret ILCA 7 -purjehtijat olivat jatkuvasti haastamassa kärkisijoista. Kisajärjestäjät hoitivat myös hienosti oman osansa ja huolehtivat lähtöjen oikeudenmukaisuudesta sekä päivien jouhevuudesta. Suuri kiitos heille, Valtteri Uusitalo kommentoi.
ILCA 6 -luokan voiton vei Katariina Roihu, Hopeaa juhlisti Tatu Uusitalo ja pronssia Atte Virtanen. ILCA 4 -luokassa SM-kullan voitti Iiris Sepponen. Hopeaa tuuletti Helmi Vauhkonen ja pronssia Oskar Kovalainen.
Muuta:
SPV:n toimisto on muuttanut Pitäjänmäen Sporttitaloon
Suomen Purjehdus ja Veneilyn toimisto on muuttanut uusiin toimitiloihin 1.9.2023. Uusi toimistomme sijaitsee Sporttitalossa Helsingin Valimossa osoitteessa Valimotie 10.
Aulapalvelu löytyy Valimocenteristä osoitteesta Valimotie 13 A. Jos olet saapumassa uudelle toimistollemme, olethan yhteydessä SPV:n asiantuntijaan etukäteen. Tarkemmat saapumisohjeet Sporttitaloon löytyy täältä.
SPV:n verkkokauppatilaukset noudetaan myös Valimo Centeristä, osoitteesta Valimotie 13A.
Vuoden vierasvenesatama 2024 -äänestys on käynnissä!
Suomen vierasvenesatamat kisaavat jälleen Vuoden vierasvenesatama 2024 -titteleistä. Tänäkin vuonna palkitaan erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikki. Kilpailulla innostetaan vierasvenesatamia lisäämään ja parantamaan palvelutarjontaansa.
Äänestyksessä ovat mukana kaikki viralliset vierasvenesatamat, jotka tarjoavat yöpymiseen soveltuvia vieraspaikkoja oheispalveluineen sekä ne vieraslaiturit, jotka ovat aikaisemmin äänestyksessä menestyneet. Satamia on yhteensä 240. Määrä koostuu palvelusatamista, vieraslaitureista ja vierassatamista. Vuoden vierasvenesatamat saavat kunnialaatan ja osaston Vene 24 Båt -messuilta. Äänestyksen voittajat julkistetaan Vene 24 Båt -messuilla 9.2.2024 Helsingissä.
Äänestys on käynnissä 22.6.–30.9.2023 verkkosivuilla www.satamassa.fi ja äänestää voivat kaikki vierasvenesatamien vieraat. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan 300 euron veneilytuotelahjakortti ja 10 kahden henkilön lippupakettia Vene 24 Båt -messuille.
Haluatko mukaan viikkokatsaukseen?
Suomen Purjehdus ja Veneily kokoaa veneily- ja purjehdustapahtumat yhteen joka viikko. Viikkokatsauksessa kerromme alkavan viikon tapahtumista sekä jaamme tunnelmia ja tuloksia edellisen viikon kilpailuista ja muista tapahtumista.
Voit täyttää tiedotuslomakkeen käyttämällä seuraavia linkkejä:
Viikkokatsauksen tiedotuslomake
Vaihtoehtoisesti voit lähettää viikkokatsaukseen lyhyen uutisen kuvineen ja linkkeineen sähköpostitse osoitteeseen media@spv.fi maanantaisin kello 12 mennessä.
Viimeisimmät uutiset
- Ilmoittaudu Superviikonloppuun 2024 etuhintaan!
- Puheenjohtajaehdokkaat esittäytyvät | Ordförandekandidater
- Veneilyn viikkokatsaus: EM-menestystä 6mR-luokassa | iQFoilien EM-kisat käynnissä | Kiinan F1-osakilpailu keskeytettiin
- Äänestä Vuoden veneilytapahtumaa | Rösta för Årets båtevenemang
- Seliö ja Roms valmiina Shanghain F1-osakilpailuun