15.07.2018

Tuukka Lehtonen pokkasi Latviasta EM-hopeaa

Formula 4 -moottoriveneluokan Euroopan mestaruudesta kilpailtiin viikonloppuna Latviassa. Maan koillisosassa sijaitseva Alūksne isännöi tämän vuoden arvokilpailua. Suomalaiskuljettajat olivat vahvoja läpi kisaviikonlopun.

Formula 4 -luokka on viime vuosina ollut suomalaisittain erittäin menestyksekäs kilpaluokka. Hallitseva maailmanmestari on Suomen Juho-Matti Manninen, joka otti mitalin myös viime vuoden EM-kisoista. Hän ei ole tänä vuonna kilpailuissa enää mukana ja viime vuoden MM-pronssimitalisti Kalle Viippo siirtyi Formula 2 -luokkaan.

Menestysodotukset tälle kaudelle laskettiin nuoren espoolaiskuljettajan Tuukka Lehtosen harteille. MM-sarjan avauksessa Italian Barcisissa hän myös lunasti odotuksia voittamalla kauden ensimmäisen osakilpailun ja sijoittuen neljänneksi toisessa kisassa. MM-sarjassa hän on tällä hetkellä toisena Ruotsin Morgan Jernfastin jälkeen.

He olivat suosikkeja myös Latvian EM-kisoihin ja esiintyivät sen mukaisesti. Jernfast ajoi mestaruuteen ja Lehtonen pokkasi hopean. Mitalikolmikon täydensi Iso-Britannian Ben Jelf. Mitalikolmikko erottui muista selvästi ja he ratkaisivat lopulta lähinnä keskenään mitaliensa värit. Lehtonen oli viikonloppuunsa varsin tyytyväinen.

– Lopputulos oli aika hyvä. Totta kai kirkkainta mitalia lähdin hakemaan, mutta Jernfast ja Jelf olivat todella nopeita tässä kisassa. Hyvä, että sain toisen heistä pidettyä takanani.

Lehtonen sijoittui aika-ajoissa lauantaina 14. heinäkuuta toiseksi ja ajoi tasaisesti läpi viikonlopun. Hän kertoi sunnuntain sääolojen sopineen hänelle lauantaita paremmin.

– Sunnuntain viimeisten lähtöjen olosuhteet suosivat enemmän itseäni. Sitä kautta sain tasaisen laadukkaat tulokset aikaiseksi, mitkä riittivät sitten hopeaan, kertoo Lehtonen.

Formula 4 -luokan MM-sarja jatkuu vasta syyskuun puolella, mutta Lehtonen suuntaa katseensa seuraavaksi SM-sarjaan, joka jatkuu jo ensi viikonloppuna Hirvensalmella.

Kokeneen kuljettajan vahva paluu

Latvian EM-kisojen toinen suomalaiskuljettaja oli Olle Martin. Kokeneella kilpakuljettajalla oli takanaan peräti neljän vuoden kilpailutauko.

– Talvella puhuin poikien kanssa, että olisi ihan hauska lähteä taas kokeilemaan. Ei tässä mitään täyspäiväistä paluuta olla kuitenkaan tekemässä vaan enemmän fiiliksen mukaan, sanoo Martin.

EM-kilpailut sujuivat Martinilta vahvasti. Hän sijoittui lopulta kuudenneksi ja eroa neljänteen sijaan jäi harmittavan vähän. Martin sanoo pitkän tauon näkyneen lähinnä kilpailutilanteissa, kun radalla on paljon veneitä.

Aika-ajoissa hän sijoittui upeasti kolmanneksi ja Martinin tavoitteet olivat korkealla. Kuudes sija ei kokenutta kilpakuskia aivan tyydyttänyt.

– Kuudes sija on pieni pettymys. Vähimmäistavoitteenani oli yltää viiden parhaan joukkoon. Aika-ajot antoivat mahdollisuuden taistella jopa mitalista, Martin sanoo.

Hän kertoo kärsineensä ennen kaikkea huonoista starteista lauantain kahdessa ensimmäisessä lähdössä. Sunnuntain eriin Martin oli tyytyväinen ja toteaa kilpailutuntuman pikkuhiljaa palautuvan.

Myös Olle Martin suunnittelee lähtevänsä ensi viikonloppuna Hirvensalmella kilpailtavaan SM-sarjan osakilpailuun mukaan.

Kuvat: Sandra Roms

 

 

Lopputulokset

  1. Morgan Jernfast
  2. Tuukka Lehtonen
  3. Ben Jelf
  4. Paulius Stainys
  5. Quentin Dailly
  6. Olle Martin
  7. Nikita Lijcs
  8. Sebastian Haugaard Trads
  9. Aleksei Bychkov
  10. Virgilijus Gedrimas
  11. Marcin Szymczyk
  12. Niklavs Parolis
  13. Nikita Avgustinovich
  14. Aron Tabori