Tenkanen seitsemäntenä, Tapper kymmenentenä mitalilähtöön
Tuula Tenkanen suuntaa Laser radialin sunnuntaiseen mitalilähtöön sijalta seitsemän. Tenkanen (87 pistettä) on kahdeksan pisteen päässä kolmantena olevasta Ruotsin Josefin Olssonista ja 16 pisteen päässä toisena olevasta Hollannin Marit Bouwmeesteristä. Tanskan kärkinimi Anne-Marie Rindomilla on 64 pistettä.
Tenkanen purjehti perjantaina sijat 32 ja yhdeksän.
– Ensimmäinen lähtö oli mulle vaikea. Olin ylämerkillä kohtuullisesti, mutta hävisin tosi paljon ensimmäisellä myötätuuliosuudella. Tein ihan väärät reitinvalinnat.
– Toisessa lähdössä valintani onnistuivat paljon paremmin, etenkin avotuulilla. Se oli kokonaisuutena ihan ehjä suoritus.
Laser-luokissa on huomenna välipäivä. Mitalilähtö kilpaillaan sunnuntaina kello 9.30 Suomen aikaa.
– Lähden tekemään vain parhaani. En lähde tarkkailemaan muita, sillä ainoa keino nousta on purjehtimalla itse hyvin, Tenkanen sanoo.
Laser radial, tilanne 10/11 lähdön jälkeen:
7. Tuula Tenkanen 87 (päivän lähtösijoitukset: 32, 9)
Kaarle Tapper varmisti paikkansa sunnuntain mitalilähdössä purjehtimalla perjantaina sijat kuusi ja 12.
– Tänään oli haastavat kelit. Oli kevyttä ja vaikea aallokko. Siihen nähden olen tyytyväinen päivään, oli hyvät sijat.
Tapper on 10:ntenä (93 pistettä), ja kolmantena olevalla Kroatian Tonci Stipanovicillä on 74 pistettä. Mitalilähdössä jaetaan tuplapisteet, joten voittaja saa kaksi pistettä ja kymmenentenä maaliin saapuva 20 pistettä. Australian Matt Wearn varmisti jo Laser standardin olympiakullan.
– Taktiikkanani on lähteä voittamaan. Mulla ei ole mitään hävittävää, joten sillä mennään, Tapper sanoo.Mitalilähtö kilpaillaan sunnuntaina kello 8.30 Suomen aikaa.
Nacra 17 -luokka palaa huomenna välipäivältä olympiavesille. Laser-luokilla on huomenna vapaapäivä.
Laser standard, tilanne 10/11 lähtöä:
10. Kaarle Tapper 93 (päivän lähtösijoitukset: 6, 12)
Seuraa olympiapurjehdusta suorana trackerista SPV:n sivuilta.
Yle näyttää TV:ssä ja Areenassa olympiapurjehdusta päivittäin. Katso ohjelma täältä.
Tulokset löytyvät World Sailingin Tokio 2020 -sivuilta.
Kuvat: Sailing Energy / World Sailing