16.09.2021

Suomi johtoasemassa Nord Stream Racen viimeiselle legille

Venäjän joukkue vei voiton Nord Stream Race -kilpailun toiseksi viimeisellä legillä Tukholmasta Helsinkiin vain 15 minuutin etumatkalla Suomen joukkueeseen. Saksan joukkue ylitti maaliviivan Helsingissä 12 minuuttia myöhemmin.

Avomeriosuuksien pisteluokittelussa Suomi on tällä hetkellä johdossa. Tanska ja Ruotsi joutuivat vetäytymään kilpailusta Tukholmassa tapahtuneen yhteentörmäyksen seurauksena. Ruotsi on kuitenkin edelleen avomeren osuuksien lukittelussa toisella sijalla. Pisteiden laskussa huomioitiin se, että Ruotsi joutui vetäytymään kilpailusta ilman omaa syytään. Venäjä lähtee viimeiselle avomeriosuudelle kolmannelta sijalta, Tanska on pistetilastoissa neljäntenä ja Saksa viidentenä. St. Petersburg Yacht Club -pursiseuran nimissä purjehtiva Venäjän joukkue sijoittui ensimmäiseksi Helsingissä järjestetyissä inshore-purehduskilpailuissa.

Kolmannella legillä Tukholmasta Helsinkiin kolme joukkuetta – Saksa, Suomi ja Venäjä – taisteli kiivaasti sijoituksista purjehtiessaan halki Ruotsin saariston. Yöllä tuuli yltyi jopa 35 solmuun. Joukkueet kilpailivat kuitenkin näköetäisyyden päässä toisistaan. Noin vuorokausi myöhemmin, 200 merimailin jälkeen kilpaveneet saapuivat maaliin 30 minuutin sisällä toisistaan. Suoritus oli sanalla sanoen vaikuttava! 

– Tämä oli ehkä yksi tiukimmista avomerikilpailuista, joita on koskaan käyty. Yöllä meidän ja venäläisten välillä oli vain joitakin metrejä. Näin uskomattomia olosuhteita emme olisi osanneet edes kuvitella. Huomasimme, että keulaosastossa oli jopa 500 litraa vettä ja se oli se syy, minkä takia menetimme otteemme loppuvaiheessa”, Oliver Hartas Suomen joukkueen keulamies Esbo Segelföreningistä sanoo.

Tänään iltapäivällä joukkueet suuntaavat Nord Stream Race -kilpailun viimeiselle legille, joka päättyy Venäjän vesille.

Kuva: ©NSR/Andrey Sheremetev