28.05.2025

Sinem Kurtbay edustaa jatkossa Turkkia ”Ymmärrämme hyvin Sinemin ratkaisun”

Suomea Tokion ja Pariisin olympialaisissa edustanut Sinem Kurtbay on tehnyt vaikean päätöksen siirtyä edustamaan toista kotimaataan, Turkkia, tulevissa kilpailuissa. Kurtbay päätti Pariisin jälkeen jättää olympialuokat taakseen, mutta hyvä tarjous Turkista ja uudelleen syttynyt into jatkaa Nacra 17 -luokassa saivat hänet muuttamaan mielensä.

– Ymmärrämme hyvin Sinemin ratkaisun ja tuemme häntä täydestä sydämestämme. Se, että Sinem kahden maan kansalaisena valitsee toisen maan edustuksen Suomen sijaan, ei tee häntä vähemmän suomalaiseksi, vaan kertoo karun totuuden suomalaisen huippu-urheilun ja huippupurjehduksen rahoitustilanteesta. Tähän meidän täytyy saada muutos, Suomen Purjehdus ja Veneilyn (SPV) puheenjohtaja Mats Welin sanoo.

Kansainvälinen purjehtijaliitto World Sailing on jo myöntänyt Kurtbaylle Turkin edustusoikeuden, ja näin ollen hänet nähdään jo ensi viikolla käytävässä Nacra 17 -luokkien EM-regatassa Turkin väreissä. Kurtbay toimii kipparina ja Alican Kaynar gastina.

Kurtbay ja Kaynar ovat harjoitelleet EM-regattaa varten Kreikassa yhdessä suomalaisvenekunta Akseli KeskinenKatariina Roihun kanssa.

– Se on tuntunut todella kotoisalta ja mukavalta, Kurtbay kommentoi harjoittelua yhdessä entisen parinsa Keskisen kanssa.

– Tästä yhteistyöstä voi myös suomalainen huippupurjehdus hyötyä, aivan kuten musiikkipuolella Kaj ja Erika Euroviisuissa. Mikään ei olisi hienompaa kuin saada kaksi SPV:n kasvattaman suomalaisen kipparoimaa venettä samaan olympiaregattaan, Welin kertoo.

– Sinem on ollut mitä parhain suomalaisen huippupurjehduksen lähettiläs maailmalla, ja tulee sitä olemaan varmasti jatkossakin, SPV:n huippukilpapurjehdus- ja valmennustoimikunnan puheenjohtaja Ville Valtonen kiittelee.

Sinem Kurtbayn kirje suomalaisille

”Haluan valottaa ratkaisuani ja sitä edeltänyttä prosessia, sillä toivon, että ymmärrätte sitä kautta näkökulmani paremmin. Vakuutan, että ratkaisu ei ollut minulle helppo, enkä tehnyt sitä kevyin mielin.

Minulle tarjottiin Pariisin olympialaisten jälkeen mahdollisuutta purjehtia Turkin maajoukkueessa, mutta torjuin sen useita kertoja, sillä koin olympiaurani olevan ohi. Akselilla (Keskinen), Jockella (valmentaja Joakim Wilenius) ja minulla oli erittäin menestyksekäs olympiaprojekti, ja olin valmis siirtymään eteenpäin.

Minulla oli useita eri vaihtoehtoja, joista valita, mutta osallistuttuani vuodenvaihteessa Moth-luokan MM-kilpailuihin huomasin, että olin ladannut akkuni ja halusinkin purjehtia täysipäiväisesti. Olin valmis heittäytymään haasteeseen ja aloittamaan uuden olympiaprojektin,

Kuten tiedämme, Akseli on nyt kipparina ja purjehtii Katariinan (Roihu) kanssa. He ovat innostuneita, motivoituneita ja treenaavat tavoitteellisesti. Olen todella iloinen heidän puolestaan. Uskon, että he tulevat menestymään hienosti.

Samalla minun ainoa vaihtoehtoni Suomessa olisi ollut aloittaa projekti nuoren lupauksen kanssa. Se olisi kuulostanut nuorempana minusta hyvältä vaihtoehdolta, mutta nyt se olisi vaatinut liikaa; uuden roolin ja veneen opettaminen, teoria, olympiaprojektin vetäminen ja ennen kaikkea taloudelliset haasteet.

Olen elämäntilanteessa, jossa haluan perustaa perheen ja tienata elantoni. Tämä sai minut keväällä palaamaan Turkin tarjoukseen, joka antaa minulle mahdollisuuden täysin rahoitettuun projektiin, palkkaan ja kilpailemiseen Nacran tuntevan, kokeneen purjehtijan kanssa.

Jokainen minut tunteva tietää, että miellän itseni ennen kaikkea suomalaiseksi. Suomalainen purjehdus on antanut minulle todella paljon, ja siksi päätös oli minulle vaikea. Samalla tämä on minulle kuitenkin mahdollisuus vahvistaa sidettä toiseen kansallisuuteeni ja maahan, jossa aikanaan aloitin purjehduksen.

Toivon, että ymmärrätte ratkaisuni ja sen, ettei mikään, mitä tulevaisuudessa teen, poista menneitä vuosia. Tulen aina olemaan suomalainen, joka antoi kolmessa olympiaprojektissa kaikkensa.

Aurinkoista kesää toivottaen,

Sinem”