15.12.2017

Seliö ei startannut – Roms joutui keskeyttämään

Mad-Croc Baba Racingin F1-venekausi 2017 päättyi Sharjahissa keskeytykseen. Tiimin ykköskuljettaja Sami Seliö ei päässyt starttaamaan lainkaan ja kilpailussa pitkään kuudentena ajanut Filip Roms joutui keskeyttämään tekniseen vikaan. Sharjahin GP:n voittoon ja samalla uransa neljänteen maailmanmestaruuteen ajoi Italian Alex Carella.

Kauden neljässä viimeisessä MM-osakilpailussa runsaasti epäonnea kokenut lajin kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö sijoittui MM-loppupisteissä kuudenneksi. Epäonni ei hellittänyt otettaan edes kauden päätöksessä.

– Eilisen aika-ajon jälkeen löysimme veneestäni lisää korjattavaa. Meillä ei olisi ollut aikaa toteuttaa kaikkia korjaustoimenpiteitä, joten päätimme, että rikkinäisellä veneellä on ihan turha riskeerata mitään.

– Harmi, että kausi päättyi näin, mutta loppuun asti ainakin yritimme saada kolareissa kolhiintuneen äijän ja kaiken muunkin kuntoon. Ensi vuonna sitten uudelleen, Seliö lupaa.

Roms keskeytti kuudennelta sijalta

Mad-Croc Baba Racingin Filip Roms taisteli kauden viimeisessä MM-osakilpailussa pitkään kuuden nopeimman joukossa, kunnes suomalaiskuljettajan veneen vauhti hyytyi radan takasuoralle. MM-loppupisteissä Roms sijoittui sijalle 14.

– Moottoristani hävisi yhtä äkkiä tehot. Ei voi mitään. Harmi, sillä vauhtini oli kauden parasta ja mahdollisuudet nousta neljänneksi olivat hyvät. Nyt kausi päättyi näin. Ensi vuonna uudelleen.

Roms nousi Sharjahin GP:n lähdössä kahdeksannesta ruudusta ensimmäisen kierroksen aikana kuudenneksi, mutta putosi hurjan ilmalennon seurauksena seitsemänneksi. Roms pystyi pitämään yli puolet kilpailusta muun muassa lajin hallitsevan maailmanmestarin Philippe Chiappen takanaan.

– Osuin aaltoon ja sitten lähdettiin ilmaan. Ajattelin jo, että ”tässä taisi olla tämä kisa”. Onneksi sain veneeni alas ja kisa jatkui. Chiappen kanssa oli hyvää kisaa. Oli kiva huomata, että kun paketti on kunnossa niin mahdollisuudet huippusijoituksiin ovat olemassa.

Abu Dhabin ja Sharjahin GP-osakilpailujen yhteydessä ajettujen F4-S-veneluokan nimi oli Mad-Croc Baba Racingissä Filip Romsin mekaanikkona toimiva Unkarin Rudolf Mihaldinecz, joka istui tiimipäällikkö Mika Uusi-Simolan ja Sami Seliön myötävaikutuksella kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen kilpaveneeseen ja millä tavalla. 1990-luvulla F3-veneissä kolme maailmanmestaruutta voittanut 57-vuotias veteraanikuljettaja koulutti nuorempia kuljettajia, sijoittumalla Abu Dhabin osakilpailuissa kolmanneksi ja kruunaamalla ykköstilansa Sharjahissa ajamalla Baballa paalulta ylivoimaiseen voittoon.

Tuloksia, F1-veneet Sharjahin GP:
1. Alen Carella (ITA) Team Abu Dhabi 45 kierrosta
2. Jonas Andersson (SWE) Team Sweden + 16,03
3. Thani Al Qamzi (UEA) Team Abu Dhabi + 20,06
….
Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing – keskeytys
Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing – ei startannut

MM-loppupisteet:
1. Alex Carella (ITA) 90
2. Philippe Chiappe (FRA) 71
3. Erik Stark (SWE) 49
….
6. Sami Seliö (FIN) 30
14. Filip Roms (FIN) 8

Kuva ja tekstilähde: Marko Mäkinen / Sami Seliön tiedotus