RS:X: Tuuli Petäjä-Sirén luottavaisena EM-kisoihin
RS:X-luokan EM-kilpailut alkavat Palma de Mallorcalla huomenna 8. huhtikuuta. Miehissä, naisissa ja nuorissa on yhteensä jopa 345 purjelautailijaa, mikä on RS:X:n EM-ennätys.
Vaikka Ranskalla on mukana 55 urheilijaa ja Israelilla 39, on myös Suomen osallistujamäärä ilahduttava. Tuuli Petäjä-Sirén taistelee naisissa menestyksestä, ja vauhdilla kehittyvät Filip Store ja Jakob Eklund ottavat osaa miesten kisaan.
– Viime viikko oli hyvää lämmittelyä EM-kisoja varten. Sain hyvää tuntuma kärkikahinassa purjehtimiseen ja suuntaan innostunein mielin tähän viikkoon, välipäivää maanantaina viettänyt Petäjä-Sirén sanoi.
Suomella ei ole vielä RS:X:ssä maapaikkaa Tokion olympialaisiin, mutta Garda-järvellä syyskuun lopussa järjestettävissä MM-kilpailuissa on jaossa yhdeksän lisäpaikkaa naisille.
– Talven treenit ovat menneet hyvin ja suunta kohti olympialaisia on oikea. Maapaikan saavuttaminen tänä vuonna edellyttää minulta perustason suoritusta, ja tavoitteeni Gardalla on myös arvokisamenestys.
RS:X-luokan EM-kilpailu päättyy mitalilähtöihin lauantaina.
Tulokset: www.rsxclass.org/europeans2019