14.01.2019

Purjehdusmaajoukkue ja Haastaja-ryhmä vuodelle 2019 nimetty

Suomen olympiapurjehdusluokkien maajoukkue jatkaa viimevuotisella vahvuudella kauteen 2019. Tämän vuoden painopisteitä maajoukkueella on kaksi; saavuttaa Suomelle lisää maapaikkoja 2020 olympialaisiin ja vahvistaa purjehtijoiden edellytyksiä olla vuoden kuluttua mitalivauhdissa.
– Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni purjehtija saisi edellytykset taistella Tokion olympialaisissa kirkkaimmista sijoista. Syksyn harjoitusleirien ja fysiikkatreenien perusteella suunta on aivan oikea, ja purjehtijamme ovat tehneet ahkerasti töitä kehityksensä eteen, päävalmentaja Joakim Wilenius sanoo.
Miamissa tammi-helmikuun vaihteessa kilpailtava maailmancup on suomalaisille ensimmäinen näytönpaikka. Kilpailuun osallistuu koko maajoukkue Tuuli Petäjä-Siréniä lukuun ottamatta.
Monika Mikkola ja Kaarle Tapper ottivat viime vuonna huikeita harppauksia kohti maailman kärkeä, ja toivon, että heidän nousujohteiset kilpailunsa jatkuvat. Myös kokeneemmalta kaartiltamme odotamme tänä vuonna hyviä näyttöjä, Wilenius jatkaa.

Maajoukkue 2019:

Monika Mikkola, Laser radial
Tuula Tenkanen, Laser radial
Kaarle Tapper, Laser standard
Tuuli Petäjä-Sirén, RS:X
Tapio Nirkko, Finnjolla
Oskari Muhonen, Finnjolla
Sinem Kurtbay/Janne Järvinen, Nacra17
Noora Ruskola/Mikaela Wulff, 49er FX

Haastajat 2019:

Nooa Laukkanen, Laser standard
Aleksi Tapper, Laser standard
Ronja Grönblom/Veera Hokka, 49er FX
Sirre Kronlöf/Selma Valjus, 49er FX

Lue lisää maajoukkueesta: www.sailingteamfinland.com