
Purjehdukselle toiseksi suurin kesäyksilölajien tehostamistuki
Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on julkaissut kesälajien tukipäätökset vuodelle 2020. Kaikkiaan tehostamistukea jaettiin kesälajeille olympiadin viimeiseen vuoteen 3 970 940 euroa.
Kesälajeissa on alkamassa kuluvan olympiadin viimeinen vuosi. Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on kuluneen syksyn aikana valmistellut yhdessä kesälajien kanssa huippu-urheilusuunnitelmia vuodelle 2020. Suunnitelmien toteuttamiseksi lajeille jaettiin tehostamistukea kaikkiaan lähes neljä miljoonaa euroa.
Purjehdus sai tehostamistukea neljänneksi eniten, 278 300 euroa. Vain yleisurheilu, lentopallo ja koripallo saivat enemmän. Purjehduksen tuki nousi hieman viime vuodesta, jolloin tukea myönnettiin 270 000 euroa.
– Koko tukiprosessi on sujunut hyvässä hengessä Olympiakomitean lajivastaava Jani Tanskasen kanssa. Tukipäätöksemme kasvoi vähän, mikä on hyvä asia ja luonnollista olympiavuodelle. Tukeen kuuluu ensi vuonna kaksi nuorten olympiavalmentajaa ja pyrimme siihen, että jatkossa niitä on enemmän, purjehdusmaajoukkueen päävalmentaja Joakim Wilenius kertoo.
– Ensimmäinen etappi on saavuttaa ensi viikolla Nacra 17- ja 49er FX -maapaikat Tokioon. Keväällä olympiajoukkueemme täydentyy toivottavasti vielä Finnjollan osalta.
Purjehduksen tukipäätös:
Tukiohjelma: Investointilaji
Tehostamistuen kokonaissumma: 278 300 e
Tuen kohdentuminen:
– Olympialajien huippuyksilötuki: Akseli Keskinen, Sinem Kurtbay, Monika Mikkola, Oskari Muhonen, Tuuli Petäjä-Sirén, Kaarle Tapper ja Tuula Tenkanen sekä Noora Ruskola/Mikaela Wulff
– Maajoukkueen huippuvalmentautumisen tehostamistuki (laajennetun valmennustiimin toimintaan kevään 2020 pääkilpailuihin sekä niihin valmistautumiseen
– T & K maajoukkueen ja purjehtijoiden tukena (Martin Gahmbergin rooli meteorologina, purjehtijoiden teknisenä apuna sekä peli- ja vauhtikirjan kehittäjänä)
– Olympiavalmentajatuki: Joakim Wilenius
– NOV-palkkatuki: Jan Gahmberg ja Andreas Geritzer
– Olympic Solidarity -tuki: Tuuli Petäjä-Sirén ja Tuula Tenkanen
– Osallistuvan asiantuntijuuden epäsuora tehostamistuki (KIHU:n fysiikkatestit ja fysiikkavalmennuksen sparraus maajoukkueelle sekä KIHU:n psyykkisen valmennuksen sparraus päävalmentajan kanssa)
– Lajiryhmävastaavan monimuotoinen toiminta lajin rinnalla
Lisätietoa: olympiakomitea.fi/2019/11/28/kesalajeille-lahes-nelja-miljoonaa-euroa-tehostamistukea/
Lähde: Olympiakomitea