05.08.2019

Norjan Formula 2 -osakilpailuvoitto Saksaan – Kalle Viipon viikonloppu päättyi B-finaaliin

Formula 2 -veneiden MM-sarja jatkui viikonloppuna Norjan Tonsbergissa. Jälleen tekniikkaongelmista kärsinyt Kalle Viippo karsiutui kilpailusta.

 Norjan Tonsbergissa ajettu F2-luokan MM-osakilpailu noudatti suomalaisittain harmittavan tuttua kaavaa. Kalle Viippo matkusti tiimeineen Norjaan tavoitteenaan ehjä ja hyvä viikonloppu. Takana olivat hyvin menneet testit kotona Suomessa ja vene toimi Viipon mukaan erittäin hyvin.

Tonsbergissa asiat menivät kuitenkin nopeasti pieleen. Lauantaina 3. elokuuta ajetuissa aamuharjoituksissa Viipon veneestä katosivat tehot.

– Harjoituksissa alkoi jo näkymään tehon puutetta, mutta aika-ajoissa moottorista puuttui jo tuhat kierrosta. Tarpeeksi hyvän ajan saaminen oli täysi mahdottomuus, kertoo Viippo.

Hän teki tiiminsä kanssa töitä pitkälle lauantai-iltaan, jotta moottori olisi ollut kunnossa sunnuntain B-finaalia varten. Vene myös saatiin kuntoon ja Viipon mukaan vene oli kutakuinkin normaali sunnuntain harjoituksissa. Hänen tavoitteensa oli sijoittua B-finaalissa kolmen parhaan joukkoon, jotta paikka varsinaiseen osakilpailuun aukeaisi.

Viipon lähtöpaikka (8.) erään ei ollut kovin lupauksia herättävä, mutta alku sujui mainiosti.

– Startti meni erittäin hyvin ja olin kärkipäässä ensimmäisellä kääntöpoijulla. Oma linja oli kuitenkin pidettävä toiselle kääntöpoijulle asti, joten hyvä lähtö meni vähän hukkaan, Viippo sanoo.

Jo neljännen poijun kohdalla nousivat keltaiset liput ja veneiden tuli palata alkuperäiseen lähtöjärjestykseen.

Kuudenneksi B-finaalissa sijoittunut Viippo toteaa tehtävän olleen hyvin toimineesta veneestä huolimatta tekemätön paikka. Hän kertoo radan olleen haastava, johon ristiaallokko ja tuulet toivat oman mausteensa.

Kaikista vastoinkäymisistään huolimatta Viippo pitää positiivisesta asenteestaan kiinni.

– Kalusto säilyi ehjänä ja saatiin paljon porukassa ajoa taakse. Eihän viikonloppuun nyt tyytyväinen voi olla, mutta yritetään taas tehdä vielä enemmän töitä ennen seuraavaa kilpailua, kertoo Viippo.

 

Norjan osakilpailuvoitto Saksaan

Sunnuntaina 4. elokuuta ajettu Norjan GP oli jännittävä ja tasaväkinen. Voittoon ajoi Saksan Stefan Hagin, jolle voitto oli ensimmäinen Formula 2- luokassa. MM-sarjaa johtava ja Liettuan osakilpailun voittanut Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Rashed Al Qemzi taipui tällä kertaa toiseksi. Viimeisen palkintokorokesijan täydensi Duarte Benavente Portugalista.

Formula 2 -luokan MM-sarja jatkuu 24. elokuuta Italian Brindisin kaupungissa.