
Mikaela Wulffin olympiaura päätökseen: Kiitos, Miksu!
Lontoon 2012 olympialaisten pronssimitalisti Mikaela Wulff, 31, lopettaa huippu-urheilu-uransa. Hänen uransa kohokohtia olivat Match race -luokan maailmanmestaruus ja olympiapronssi yhdessä Silja Lehtisen ja Silja Kanervan kanssa 2012.
Wulff tavoitteli paikkaa Tokion olympialaisiin 49er FX -luokassa Noora Ruskolan kanssa, ja kaksikko oli suuntaamassa täysillä kohti Pariisi-olympiadia. Kevään ja kesän aikana Wulff kuitenkin huomasi, että elämää on myös huippu-urheilun ulkopuolella.
– Aika huippu-urheilijana on ollut hienoa ja opettavaista, mutta nyt silmäni ovat avautuneet sille, ettei urheilu ole kaikki kaikessa. Palvelus, jonka voin nyt itselleni tehdä, on pysähtyä ja miettiä rauhassa, mitä kaikkea siistiä tästä huippu-urheilun ulkopuolisesta maailmasta löytyy, Wulff sanoo.
Hän on purjehtinut viime kuukausina kansainvälisissä köliveneprojekteissa, ja niissä mukana oleminen kiehtoo jatkossakin.
– En ole jättämässä purjehdusta, vain huippu-urheilun. Haaveenani on, että voisin purjehtia työkseni jatkossakin – mutta vähän isommissa veneissä, Wulff kertoo.
– Haluan kiittää kaikkia olympiapurjehdusurallani mukana olleita. Näiltä vuosilta jää upeita muistoja.

Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff olivat menestyksekäs tiimi Match race -luokassa. Kuva: Pepe Korteniemi/SPV

Noora Ruskola ja Mikaela Wulff kilpailivat Tokio-olympiadilla yhdessä 49er FX -luokassa.
–