20.05.2021

Merimuseot kutsuvat lapsiperheen seikkailuun

Toiminnallisiin merimuseoihin pääsee mukavasti myös omalla veneellä.

Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Maarianhamina

Maarianhaminassa sijaitsevassa Ahvenanmaan merenkulkumuseossa (Ålands Sjöfartsmuseum) riittää nähtävää vuoden ympäri, mutta lumoavin kohde on toki kesällä, kun myös purjealus Pommern on auki.

Pommernilla on tarjolla laadukkaat äänipolut niin aikuisten kuin lastenkin makuun. Aikuiset pääsevät mukaan kuvitteelliselle 1930-luvun matkalle Maarianhaminasta Port Victoriaan ja takaisin kotiin. Lapsia laivassa johdattaa eläväinen Ruby-rotta. Lainakuulokkeet ja äänipolut kuuluvat sisäänpääsyn hintaan, joten puolituntinen opastettu kierros kannattaa.

Laivassa riittää kiinnostavaa nähtävää kapteenin komeasta salongista jättimäiseen ruoriin ja valtavaan ruumaan. Pommernilla on yhdistetty taidokkaasti historiaa, tarinallisuutta ja nykyajan teknologiaa, kuten myös museorakennuksen puolella.

Maarianhamina on on ollut perustamisestaan (1861) lähtien merenkulkukaupunki, ja sinne syntyi heti ammattimainen varustamoelinkeino. Myös ahvenenmaalaisten pitkä perinne maailman merillä näkyy Merenkulkumuseossa vahvasti. Kuriositeettien kabinetti esittelee, millaisia tuliaisia maailman ääriltä tuotiin kotiin, ja eri alusten tarinat kiinnostavat kaikenikäisiä. Toiset laivoista pääsivät miehineen onnellisesti kotiin Ahvenanmaalle – toiset valitettavasti eivät.

Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Museokortti käy.

Saavutko veneellä? Åländska Segelsällskapetin vierasvenesatama sijaitsee aivan vieressä.

Lisätietoa: sjofartsmuseum.ax/fi/

Nautic suosittelee: ”Kävimme museossa viime kesänä kahden poikamme kanssa, ja hauskaa oli! Pommern tarjosi mahtavan kurkistuksen vanhan ajan merenkulkuun. Lapsista oli jännittävää seikkailla laivassa. Merenkulkumuseossa pojat etsivät innoissaan Ruby-rotan koloja näyttelystä ja hämmästelivät uponneiden laivojen tarinoita. Suosittelemme lämmöllä! Lisävinkiksi Ahvenanmaalle, että myös Kastelholman linnassa oli paljon ohjelmaa lapsille ja vierasvenesatama vieressä.”

Merikeskus Vellamo, Kotka

Ympäri vuoden auki oleva Merikeskus Vellamo toivottaa kaikenikäiset vierailijat tervetulleiksi. Suomen Merimuseosta, Kymenlaakson museosta ja Merivartiomuseosta koostuva kokonaisuus luo linkkejä menneestä nykyisyyteen ja tulevaan.

Vellamon näyttelyissä ja tapahtumissa viihtyy mainiosti koko perhe. Päivä kuluu vauhdilla mukavien puuhien ääressä, ja näyttelyihin voi tutustua kuunnellen, katsellen, leikkien ja pelaten. Kesällä Vellamo-käynnillä pääsee tutustumaan myös jäänmurtaja Tarmoon.

Alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Museokortti käy.

Saavutko veneellä? Merikeskus Vellamolla on oma vieraslaituri, johon voi kiinnittyä vierailun ajaksi. Ei tarkoitettu yöpymiseen.

Lisätietoa: merikeskusvellamo.fi

Forum Marinum, Turku

Kahden museorakennuksen näyttelyistä ja eri aikakausia edustavista museolaivoista koostuva Forum Marinum on upea koko perheen kohde Aurajoen rannalla.

Forum Marinumilla on kokoelmissaan kaikkiaan yli 100 venettä, joista osa on yleisön nähtävänä Linnanpuomin näyttelyrakennuksessa sekä piha-alueen venekatoksessa. Aurajoessa kelluvat Forum Marinumin suurimmat museolaivat, jotka ovat avoinna yleisölle ainoastaan kesäaikaan.

Perheen pienimmille on oma merimuseo Tyrskynmyrskyn, jossa merenkulkuun voi tutustua leikkien ja hauskojen aktiviteettien kautta. Museossa on jopa oma laivansa, jossa pikkukipparit voivat opetella lajin saloja.

Punatiilisessä, vuonna 1896 valmistuneessa Kruununmakasiinissa sijaitsee Forum Marinumin päänäyttely ”Töissä merellä”. Näyttely ulottuu myös ulkoilmaan venekatoksena, jonne on sijoitettu näyttäviä merivoimien aluksia sekä historiallisia meripelastusveneitä.

Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Museokortti käy.

Saavutko veneellä? Turun vierasvenesatamasta on noin 10 minuutin kävely Forum Marinumiin.

Lisätietoa: forum-marinum.fi