31.07.2018

Marcus Johnsson metsästää Öregrundissa jo uransa kuudetta maailmanmestaruutta

Ruotsin Öregrundissa ratkaistaan tällä viikolla Offshore 3C -luokan maailmanmestaruus. Espoolainen Marcus Johnsson pokkasi aiemmin kesällä hopeisen EM-mitalin jo valmiiksi täyteen palkintokaappiinsa. Hän kuuluu myös MM-kisojen voittajasuosikkeihin.

3C-luokka on kansainvälinen avomerimoottoriveneluokka. Suomen Marcus Johnsson on kuulunut luokan tähtikuljettajiin jo lähes 20 vuotta.

Hän ei ole veneilijäsukua, mutta veneily ja kiinnostus moottoriurheilua kohtaan kantavat aina lapsuuteen saakka. Johnsson kertoo, että espoolaisena vesistön läheisyys teki oman intohimonsa löytämisestä pykälää helpompaa. Moottoriveneily on ainoa laji, jota hän on harrastanut ja siihen Johnsson on satsannut kaiken.

1990-luvun alkupuolella nuori espoolaiskuljettaja kiinnostui harrasteveneilyn kautta nopeista veneistä. Ei mennyt aikaakaan, kun Johnsson jo kiersi pieniä kisoja. Varsin nopealla aikataululla kalusto hänen allaan vaihtui ja Johnsson löysi oman paikkansa C-luokasta.

Ennen vuosituhannen vaihdetta hän ajoi myös ensimmäiset viralliset kilpailunsa Saimaalla. Vuonna 2001 Johnsson ponnahti kertaheitolla luokan tunnetuimpien kuljettajien joukkoon voittamalla Tampereen maailmanmestaruuskilpailut. Kyseessä oli samalla hänen ensimmäinen arvokisavoittonsa.

Nyt vuonna 2018 Johnsson on viisinkertainen maailmanmestari ja kuusinkertainen Euroopan mestari. Palkintokaapissa komeilee myös useita himmeämpiä mitaleita arvokisoista, puhumattakaan menestyksestä SM-tasolla.

Uransa arvokkaimpana voittona Johnsson pitää vuoden 2009 maailmanmestaruuttaan, jonka hän saavutti Italiassa. Hän kuvailee tuon voiton aiheuttamaa tunnemyrskyä voimakkaimmaksi.

– Siellä heidän maaperällään voittaminen vaikutti olevan lähes mahdotonta. Italialaiset osaavat kotiinpäin vetämisen aivan uskomattoman hyvin. Asia tehdään hyvin selväksi, että siellä ei ulkomaalaisten pidä voittaa. Onnistuttiin siinä kuitenkin, sanoo Johnsson.

43-vuotias espoolainen lähtee Öregrundin MM-kisoihin menestymään, mutta suhtautuminen arvokisoihin on vuosien saatossa muuttunut.

– Hyvillä mielin ja odottavaisena lähdetään kohti MM-kisoja. Tavoitteena on mestaruus, mutta vajaan viikon päästä nähdään kuinka käy, kertoo Johnsson.

Hän toteaa, että kaikki mahdolliset menestystavoitteet on saavutettu aikapäiviä sitten. Johnsson kuvailee arvokisoja enemmän elämäntapana. Hetkenä, kun hyvä porukka kerääntyy yhteen. Tätä sosiaalisen tapahtuman näkökulmaa Johnsson arvostaa nykyisin eniten, mutta ei hän lähde arvokisoihin lomailemaan.

– Kilpailuvietti ei enää ole yhtä vahva, mutta aina kun kisapaikalle pääsee niin kyllä se henki löytyy. Eikä voittamiseen koskaan oikeastaan kyllästy. Se on aina hieno tunne, kun onnistuu ja tietää asioiden menneen suunnitellusti, Johnsson sanoo.

Hän kertoo, että 3C-luokassa on alkanut puskemaan jo uutta nuorta sukupolvea kärkikahinoihin, mutta Johnsson ei pidä heitä vielä uhkana.

– Joku kaunis päivä he menevät ohi, mutta ei ihan vielä. Tarvittava kokemus heiltä puuttuu, sanoo Johnsson.

Menestyäkseen Offshore-kuljettajan tulee Johnssonin mukaan ennen kaikkea tuntea kalustonsa. Hän pitää ensiarvoisen tärkeänä, että testaamalla saa asioita eteenpäin. Johnsson painottaa, että vastoinkäymisiä tulee, mutta nekin auttavat eteenpäin, kun huomaa puutteet. Sen jälkeen on helpompi aloittaa alusta ja keksiä tapoja korjata ongelmat.

Toinen asia, joka Johnssonin mielestä erottaa hyvän kuljettajan ja mestarikuljettajan on luonnollisesti kyky ajaa oikealla tavalla kovaa. Hyvän ja luotettavan kartturin roolia ei Johnssonin mukaan voi liikaa korostaa. Viimeiset vuodet hänen kartturinaan on toiminut Jussi Myllymäki, jonka kanssa kisaaminen on sujunut erinomaisesti.

Öregrundin MM-kisat pyörähtävät käyntiin jo tänään 31. heinäkuuta. Kilpailupaikka on Johnssonin mieleen ja ennestään tuttu. Hän uumoilee, että sääennusteiden mukaan joutunee hikoilemaan menestyksen eteen. Suomen trooppinen sääjakso on tosin valmistanut jo aivan kaikkeen.

Lauantaina 4. elokuuta ratkeaa, että kruunataanko Marcus Johnsson maailmanmestariksi jo kuudetta kertaa. Hän on voittanut jo kaiken mahdollisen ja useampaan kertaan, mutta lujaa joutuvat kilpakumppanit menemään, jos aikovat espoolaisen päihittää.

Kuva: Pickla.se