08.08.2021

Lasse Lindell ja Simon Karlemo nuorten PM-kultaan 29er-luokassa

Nuorten maajoukkuepurjehtija Lasse Lindell (ESF) voitti parinsa Simon Karlemon (ESF) kanssa nuorten PM-kultaa 29er-luokassa Tanskassa. Kulta on erittäin kova suoritus ja harvinainen voitto Suomen kilpapurjehdukselle.

– Ennen ensimmäistä päivää olimme varmoja, että emme olisi lähelläkään regatan voittoa, joten olemme erittäin tyytyväisiä tähän kisaan, kertoo Lasse Lindell voittoisan kilpailun jälkitunnelmissa.

Suomalaiskaksikko otti nelipäiväisen kilpailun 17 lähdössä yhteensä 9 lähtövoittoa ja purjehti hyville sijoituksille muissakin lähdöissä. Loppupisteissä suomalaiskaksikko oli kymmenen pistettä edellä toiseksi purjehtinutta tanskalaisparia.

Lindell ja Karlemo saivat kisoihin unelma-alun.

– Aloitimme todella hyvin ja ensimmäisenä päivänä otimme neljä lähtövoittoa sekä yhden toisen sijan. Toisena päivänä vauhti oli jälleen kohdillaan, mutta otimme muutaman heikohkon lähdön. Saimme kuitenkin pelastettua päivän kahdella lähtövoitolla ja kahdella viidennellä sijalla.

Haasteitakin riitti. Kolmantena kilpailupäivänä ensimmäisessä lähdössä tuli kaatuminen sivutuuliosuudella. Saldona kuitenkin yksi lähtövoitto ja johtoasema viimeiseen päivään tultaessa, jossa kaksi ensimmäistä lähtöä tuottivat sijat 12 ja 7.

– Nuo sijoitukset pistivät meidät mietteliäiksi, sillä pahimmat kilpakumppanimme lähestyivät meitä pisteissä. Laitoimme kaiken peliin kahteen viimeiseen lähtöön ja se onnistui: otimme kaksi lähtövoittoa ja näin ollen voitimme kilpailun kymmenellä pisteellä. Rannassa meitä odotti jo kisan kolmas protesti, mutta se osoittautui väärin jätetyksi. Se oli suuri helpotus ja olimme iloisia, koska tämä oli ensimmäinen kansainvälinen kilpailu, minkä minä ja Simon voitimme, kertoo Mäkelänrinteen Urheilulukiossa opintonsa aloittava Lindell.