
Laserit jatkavat Pariisin olympialaisiin – Näin World Sailingin kokouksessa päätettiin
World Sailingin puolivuotiskokouksessa Lontoossa tehtiin 19. toukokuuta tärkeitä olympialuokkiin liittyviä päätöksiä. Esimerkiksi Laser radial- ja Laser standard -luokat jatkavat myös Pariisissa 2024.
– Laserin valinta Pariisiin on meille toki hyvä asia, sillä Suomellahan on vahvat Laser-purjehtijat. Myös kevyempi RS Aero olisi voinut sopia etenkin nuorille purjehtijoillemme hyvin, purjehdusmaajoukkueeen päävalmentaja Joakim Wilenius kommentoi.
– Mitä muihin päätöksiin tulee, niin sekamiehistöllä purjehdittava 470 saattaa antaa meille paremmat mahdollisuudet löytää sopivat venekunnat huipputasolle. Tuuli Petäjä-Sirénin menestyksestä tunnettu RS:X-luokka oli ehdolla suoraan valintaan Pariisiin 2024, mutta se ei mennyt läpi. Kokouksessa päätettiin pitää purjelautailuvälineistä try-outit, ja valinta siirtyy näin eteenpäin. Mikäli olympialuokka päivittyy modernimpaan lautaan, voi se houkutella uusia kilpailijoita lajin pariin, Wilenius uskoo.
Lue lisää kokouksen päätöksistä ja tulevista olympialuokista täältä.
Kuva: Jon Emmett