
Kalle Viippo ajoi Portugalin Formula 2 -osakilpailussa pisteille
Formula 2 -luokan MM-sarja jatkui lauantaina 14. syyskuuta ja sunnuntaina 15. syyskuuta Portugalin Ribadourossa. Kalle Viippo ajoi komean kisan.
Kahden ensimmäisen Formula 2 -kautensa aikana lukuisia vastoinkäymisiä ja teknisiä murheita kokenut Viippo lähti lauantaina ajettuihin aika-ajoihin odottavaisena ja innokkaana. Hän kertoo, että veneeseen vaihdettiin moottori kaksi päivää ennen kisamatkalle lähtemistä. Moottorin, joka vaikutti testien perusteella erittäin lupaavalta.
Tästä syystä Viipon odotukset olivat korkealla ennen Portugalia, mutta hän jos kuka tietää, että mitä tahansa voi sattua. Lauantai ei lopulta mennytkään aivan nappiin.
– Ensimmäisissä harjoituksissa en saanut sopivaa otetta rataan ja potkurit eivät oikein sopineet aika-ajoon. Eikä sieltä ihmeellistä tulosta tullutkaan, Viippo sanoo.
Hän sijoittui aika-ajoissa sijalle 17. Viippo kertoo, että heillä oli silti kova luotto kisapotkurin suhteen. Sunnuntain kisassa jouduttiin turvautumaan uusintastarttiin ensimmäisessä käännöksessä sattuneen kolarin takia. Viipolle se oli jossain määrin onnenpotku, koska hänen ensimmäinen lähtönsä epäonnistui pahoin. Uusintalähtö meni suomalaisittain täydellisesti. Viippo ohitti heti muutaman veneen ja lähti tavoittelemaan koko ajan parempia sijoja.
– Pitkästä aikaa pääsin ajamaan kunnolla kilpaa. Ruotsin Oskar Samuelssonin kanssa ajettiin varmaan parikymmentä kierrosta, kunnes lopulta nousin ohi yhdeksänneksi, kertoo Viippo.
Viippo nousi vielä yhden sijan ja oli Portugalin GP:n kahdeksas. Se on hänen paras sijoituksensa Formula 2 -luokassa.
– Mahdollisuuksia olisi ollut parempaankin. Sinänsä vaatimaton sijoitus, mutta todella hyvä fiilis päästä ajamaan pisteistä kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, Viippo kertoo.
Kaiken kaikkiaan hän on erittäin tyytyväinen Portugalin viikonloppuun ja ennen kaikkea kisa toi uskoa sekä intoa valtavasti. Viippo sanoo, että odottelee jo innolla joulukuun Abu Dhabin kisaa, mikäli kutsun vain saa. Hänen mukaansa pisteiden tulisi riittää.
Viippo haluaa silti erikseen kiittää kaikkia, jotka ovat olleet apuna näiden kahden vastoinkäymisiä pullollaan olleen vuoden aikana.
– Tärkeä ehjä kisa ja kunnon taistelu pistesijoista. Tällaisten kisojen takia tätä tehdään, sanoo Viippo.
Kilpailun voitti Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Rashed Al Qemzi. Toiseksi sijoittui kotikisaansa ajanut Portugalin Duarte Benavente ja kolmanneksi Ruotsin Ola Pettersson.