ILCA-luokkien haastavat EM-kilpailut päätökseen — Monika Mikkola 12:s
Tänään perjantaina päättyivät ILCA-luokkien EM-kilpailut Italian Andorassa. Monika Mikkola päätti regatan sijalle 12 ILCA 6 -luokassa, miesten ILCA 7 -luokassa Kaarle Tapper oli 21:s, Nooa Laukkanen 27:s.
Vaikka alkuvaiheessa purjehdus oli olosuhteellisesti haastavaa epävakaan tuulen vuoksi, viimeisinä päivinä kilpailtiin runsaasti lähtöjä. Purjehtijoiden suorituskykyä mitattiin myös kovassa kelissä keskiviikkona. Kilpailu osoittautui kokonaisuudessaan suomalaisille haastavaksi, ja kärkisijoituksiin jäi lopulta matkaa.
– Haastava kilpailu meidän tiimille. Odotukset ja tavoitteet olivat korkeammalla. Tällä kertaa tuloksen tekeminen oli meille poikkeuksellisen työlästä, kuten tuloksista näkee, kärkisijoitukset puuttuvat. Monika taisteli hienosti, ja kampesi itsensä kympin tuntumaan. Kunnioitamme tulostaulua, onnittelut mitalisteille, maajoukkueen valmennuspäällikkö Vili Kaijansinkko kommentoi.
Keväällä on luvassa kaksi kaikkien olympialuokkien maailmancupia, joten maajoukkueen kilpailukausi jatkuu jo muutaman viikon päästä.
– Seuraavaksi analyysi, johtopäätökset ja toimenpiteet, sekä katse kohti pääsiäisviikon Palman maailmancupia, Kaijansinkko jatkaa.
Seuraavat ILCA-luokan arvokilpailut ovat elokuussa kilpailtavat Purjehduksen MM-kilpailut, jossa jaetaan noin 40% maapaikaikoista Pariisin olympialaisiin.
Lopputulokset, 2023 ILCA EM-kilpailut:
ILCA 6
12. Monika Mikkola
ILCA 7
21. Kaarle Tapper
27. Nooa Laukkanen
54. Valtteri Uusitalo
62. Aleksi Tapper
73. Otto Dahlberg
97. Noel Laukkanen
Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2023
3.–8.4. Palman Maailmancup, Palma, Mallorca
24.–29.4. Ranskan Olympiaviikko, Hyères, Ranska>
9.–14.5. iQFoil EM-kisat, Patras, Kreikka
17.–21.6. Kieler Woche, Kiel, Saksa
9.–16.7. Pariisin Test Event -regatta, Marseille, Ranska
11.–20.8. Purjehduksen MM-kisat 2023 (Maakarsinta), Haag, Alankomaat
19.–24.9. Formula Kite EM-kisat (Maakarsinta), Portsmouth, Iso-Britannia>
8.–13.11. 49er-, 49erFX- ja Nacra 17 EM-kisat (Maakarsinta), Vilamoura, Portugali
11.-15.12 Youth Worlds 2023, Búzios, Brasilia
Kuva: Thom Touw / EURILCA