
ILCA 7 -luokan MM-regatta päättyi – Uusitalo 34:s
ILCA 7 -luokan MM-regatta päättyi keskiviikkona vailla viimeisen päivän purjehduksia. Liian suuri aallokko ja liian kevyt tuuli estivät lähdöt Barcelonan edustalla, ja näin tiistain tulokset jäivät voimaan. Kaikkiaan kilpailussa päästiin purjehtimaan suunnitellun kuuden päivän sijaan vain kolmena päivänä (kahdeksan lähtöä).
Kaikki suomalaiset ylsivät kultafinaalilähtöihin. Valtteri Uusitalo oli parhaana suomalaisena 34:s.
– Kisasta jäi paljon hampaankoloon. Mulla oli onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia. Potentiaalia löytyy, mistä kertovat yksittäiset sijoitukset kympin joukkoon, Uusitalo sanoo.
– Joulukuussa lähden suurella motivaatiolla kehittymään lerille Vilamouraan. Sen jälkeen on ajatuksena jatkaa harjoittelua Lanzarotella.
Suomalaisten lopulliset sijoitukset:
34. Valtteri Uusitalo
40. Nooa Laukkanen
64. Aleksi Tapper
66. Otto Dahlberg
Tulokset löydät täältä.
Kuva: Andrus Poksi/ILCA