Grönblom/Hokka jatkaa MM-regatan kolmantena, Kurtbay/Keskinen kuudentena
Suomalaispurjehtijoilla oli jälleen loistava päivä Omanin MM-vesillä. Ronja Grönblom ja Veera Hokka ovat 49er FX -luokan kokonaiskilpailussa kolmantena. He purjehtivat torstaina sijat viisi, yksi ja 10.
– Päivän isoin juttu oli, että ensimmäisessä lähdössä olimme suuntaamassa viidentenä viimeiselle myötätuuliosuudelle, kun intialainen venekunta tuli eteemme ja siinä rikkoutuikin melkein koko genaakkerimme. Saimme lähtöjen välissä onneksi vaihdettua purjeen ja suuntasimme toiseen lähtöön vähän raivoenergialla. Sieltä tulikin sitten lähtövoitto, kippari Grönblom iloitsee.
– Päivä on ollut aika hektinen. Sääkin oli erilainen kuin aiempina päivinä: isommat aallot, sumua ja vähän kovempi tuuli.
Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen ovat Nacra 17 -luokan kokonaiskilpailussa kuudentena. He ottivat ensimmäisestä lähdöstä varaslähdön ja purjehtivat sen jälkeen sijat neljä ja kolme.
Ville Korhonen ja Edvard Bremer varmistivat kultafinaalipaikan 49erissa erinomaisen päivän päätteeksi. Suomalaiset kiitivät päivän ensimmäisestä lähtöstä lähtövoiton ja sen jälkeen sijat viisi ja yhdeksän. He ovat kokonaistilanteessa sijalla 21.
Tulokset: https://49er.org/event/2021-world-championship/#49erresults
Sailing Team Finlandin viestintä seuraa kilpailua päivittäin Facebook-sivullaan ja osoitteessa www.spv.fi.