11.08.2019

Formula 4 -veneiden MM-sarjan avaus Kotkassa suomalaisten näytöstä

 

Kotkassa ajettiin viikonloppuna Formula 4 -luokan MM-sarjan ensimmäiset osakilpailut. GT30-luokassa ratkaistiin maailmanmestaruus. Suomalaiskuljettajat olivat kotivesillään hurjassa vedossa.

Kotka toimi 10. elokuuta ja 11. elokuuta Formula 4 -veneiden MM-sarjan aloituspaikkana. Suomalaiskuljettajat lähtivät kovin odotuksin kotikisaansa, mutta viikonlopusta muodostui odotuksiakin suurempi menestys.

Lauantain ensimmäisessä osakilpailussa voittoon ajoi Latvian Nikita Lijcs, mutta hänen jälkeensä tuloslistan täytti sinivalkoiset. Tuukka Lehtonen ajoi toiseksi ja Alexander Lindholm kolmanneksi. Kaiken kaikkiaan kuuden nopeimman joukosta löytyi peräti viisi suomalaiskuljettajaa.

Viime kaudella MM-pronssia ja EM-hopeaa ajanut Lehtonen oli tyytyväinen lauantain lopputulokseen, vaikka ongelmiakin oli.

– Aika-ajoissa tyyni keli vähän yllätti ja jäin neljänneksi, koska potkuri ei täysin sopinut niihin olosuhteisiin. Lähdössä oli myös pientä ohjelmaa ja olin pahimmillaan viides. Siihen nähden toinen sija tuntuu todella hyvältä, sanoo Lehtonen.

Sunnuntain ajotapahtumat olivat sitten Lehtosen täydellistä hallintaa. Hän ajoi muutaman onnistuneen harjoituskierroksen aamulla ja lopulta huippukierroksella paalupaikan aika-ajoissa. Lehtonen kaasutteli lopulta paalulta upeaan voittoon.

– Lähtö pieneen vastatuuleen sujui hyvin ja sain pidettyä piikkipaikan. Loppukilpailu sujui kontrolloidusti. Todella hyvä päivä, Lehtonen kertoo.

Hänen alkukautensa oli ollut hankala ennen Kotkan MM-avausta. SM-sarjassa Lehtonen oli kärsinyt useita vastoinkäymisiä. Hän sanoo jotain hajonneen kauden kaikissa kolmessa ajamassaan kilpailussa.

– Kyllähän se vähän takaraivossa kolkutteli ennen tätä kilpailua, kun kaikissa kauden kilpailuissa on jotain ikävää sattunut. Siitä se kuitenkin hyvien harjoitusten jälkeen lähti taas. Sunnuntaina oli taas mieli kirkas, kunto kova ja henki hyvä, Lehtonen sanoo naurahtaen.

Sunnuntain kärkipään tuloslista muuttui yllättävän paljon lauantaista, joten Lehtonen sai merkittävän piste-etumatkan ennen Italian kaksoisosakilpailuja. Tällä kaudella ei ajeta kuin nämä neljä osakilpailua, joten Lehtonen taistelee tosissaan maailmanmestaruudesta.

 

GT30-rataveneluokan MM-kilpailut

Kotkassa ajettiin myös pienemmän rataveneluokan eli GT30-luokan maailmanmestaruudesta. Neljästä erästä koostunut kilpailu muodostui todella tapahtumarikkaaksi. Kisassa nähtiin useita hylkäyksiä ja monet kuljettajat eivät päässeet ajamaan kaikkia kisalähtöjään.

Maailmanmestaruuteen ajoi lopulta Norjan Andre Solvang ja hopealle Viron Stefan Arand. Pronssi meni William Sjöströmille Ruotsiin. Paras suomalainen oli Tino Seppälä, joka sijoittui komeasti viidenneksi. Tino Lehto ajoi myös tasaisen kilpailun ja oli lopputuloksissa seitsemäs. Kaiken kaikkiaan kilpailussa oli mukana peräti kahdeksan suomalaiskuljettajaa.

 

Suomalaissijoitukset Formula 4 kisa 1

  1. Tuukka Lehtonen
  2. Alexander Lindholm
  3. Totti Kemppainen
  4. Alec Weckström
  5. Saku Rautiainen
  6. Jarno Vilmunen

DSQ Roope Virtanen

 

Suomalaissijoitukset Formula 4 kisa 2

1. Tuukka Lehtonen

3.Alexander Lindholm

5.Saku Rautiainen

8.Totti Kemppainen

DNS Jarno Vilmunen

DNS Roope Virtanen

DSQ Alec Weckström

 

F4-MM 2/4

 

  1. Tuukka Lehtonen 37p
  2. Alexander Lindholm 30p
  3. Nikita Lijcs 29p
  4. Ben Jelf 26p
  5. Totti Kemppainen 21p
  6. Saku Rautiainen 21p
  7. Arun Tabori 19p
  8. Joakim Halverson 14p
  9. Alec Weckström 11p
  10. Paulius Stainys 8p

 

Suomalaissijoitukset GT30-MM

  1. Tino Seppälä
  2. Tino Lehto
  3. Joona Tikka
  4. Jenni Rantala
  5. Kimi Eskelinen
  6. Sami Reinikainen
  7. Noel Vänttinen
  8. Arttu Saari

 

Kuvat: Sandra Roms