Formula 2 -luokan kausi käyntiin – Kalle Viippo tavoittelee kärkisijoja
Formula 2 -ratamoottoriveneluokan MM-sarja alkaa tulevana viikonloppuna Liettuassa. Täksi kaudeksi luokkaan siirtynyt Kalle Viippo lähtee kauteen menestysnälkäisenä.
Formula 2 -luokka aloittaa kilpailukautensa perjantaina. Liettuan toiseksi suurin kaupunki Kaunas isännöi 25. – 27. toukokuuta MM-sarjan avausosakilpailua.
Alkavalla kaudella F2-luokassa nähdään myös suomalaisväriä. Forssalaiskuljettaja Kalle Viippo siirtyi täksi kaudeksi uusien haasteiden perässä suurempaan luokkaan. Edelliskaudet Viippo kilpaili menestyksekkäästi Formula 4 -luokassa. Hän voitti MM-pronssia niin 2016 kuin 2017.
Liettuasta Viipolla on hyviä muistoja viime elokuulta. Tuolloin Kupiskisissa ajettiin F4-luokan MM-sarjan päätösosakilpailut. Suomi otti kolmoisvoiton kummassakin kisassa. Juho-Matti Manninen ajoi maailmanmestaruuteen ja Viippo pokkasi pronssisen mitalin. Menestyksekkään suomalaiskolmikon täydensi Tuukka Lehtonen, jonka loppusijoitus MM-sarjassa oli viides.
Kaunasin vesillä Viippo ei kuitenkaan ole aiemmin urallaan kilpaillut. Hän kertoo kuulleensa kehuja lähinnä seudun kauneudesta.
Kalle Viippo Racing -talli suoritti viimeiset testinsä lauantaina 19. toukokuuta. Kuljettajalla ja tallilla on kaikki valmiina uuden menestystarinan ensimmäistä lukua varten. Merkittäviä yhteistyökumppaneita löytyi selkänojaksi ja ennen kaikkea kisakalusto vaikuttaa todella nopealta.
– Veneen vauhti on erittäin hyvää. Positiivisin mielin voi lähteä kohti Liettuaa, Viippo sanoo.
Alkukeväästä kuljettaja asetti itselleen maltilliset tavoitteet kauteen, koska uusi luokka vaatii totuttelua. Viimeiset kuukaudet ovat kuitenkin nostaneet koko tallin odotuksia.
– Kaunasissa tavoitteena on sijoittua viiden parhaan joukkoon, kertoo Viippo.
Hänen mukaansa siirtyminen suurempaan luokkaan on sujunut odotettua jouhevammin. Formula 2 -vene istuu Viipon mukaan hänelle jo nyt mainiosti ja hän kertoo yllättyneensä veneen ohjattavuuden helppoudesta.
Kalle Viippo Racing -talli lähtee kohti Liettuaa torstaina 24. toukokuuta.
Kaunasin osakilpailun aika-ajot käynnistyvät lauantaina 26. toukokuuta kello 14.30. Kilpailu on vuorossa seuraavana päivänä sunnuntaina 27. toukokuuta kello 15.30.
Kuva: Pia Viippo