18.11.2018

F1-VENEET: Roms MM-pisteille, Seliölle keskeytys ennen starttia

Mad-Croc Baba Racingin Filip Roms sijoittui F1-veneiden Intian GP-osakilpailussa seitsemänneksi. Tallikaveri Sami Seliö ei päässyt moottoririkon takia lähtölaiturille lainkaan. Kilpailun voittoon ajoi paalulta startannut jenkki Shaun Torrente, joka siirtyi samalla myös MM-sarjan kärkeen.

Mad-Croc Baba Racingin suomalaiskuljettajista Filip Roms ylsi F1-veneiden Intian GP-osakilpailussa ensimmäisen kerran tällä kaudella MM-pisteille. Ruudusta 14 matkaan lähtenyt Roms nousi rajujen ulosajojen sävyttämässä kisassa tasaisesti kohti kymmenen nopeimman joukkoa. Ruutulipun heilahdettua 44 kierroksen jälkeen Roms ylitti maalilinjan seitsemäntenä.

– Maaliin ilman ongelmia ja MM-pisteille. Nyt saatiin se apina pois selästä. Ei tämä kisa kaikilta osin hyvin mennyt vieläkään, mutta ensimmäisen kerran tällä kaudella ajoani ei häirinnyt yksikään ärsyttävä tekninen vika. Kaikki alkukaudella murheita aiheuttaneet ongelmat olivat voitettu kanta ja se tuo ihan uudet lähtökohdat kauden kahteen viimeiseen MM-osakilpailuun, Roms iloitsi.

Intian GP:ssa nähtiin paljon dramatiikkaa. Ensin hallitseva maailmanmestari Alex Carella jäi teknisen vian takia jo lähtölaiturille ja startin jälkeen ensimmäisellä poijulla lajin kolminkertainen maailmanmestari Philippe Chiappe ja Duarte Benavente törmäsivät rajusti toisiinsa. Molempien veneet tuhoutuivat käyttökelvottomiksi, mutta kuljettajat selvisivät hurjannäköisestä tilanteesta ilman loukkaantumisia.

F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö ei päässyt aamun vapaissa harjoituksissa tapahtuneen moottoririkon takia starttaamaan kilpailuun lainkaan.

– Moottorista männänrengas poikki. Vene tuntui vapaissa harjoituksissa hyvältä kunnes työntö hiipui ja ajoin ratavarikolle. Mekaanikot tutkivat moottorin, josta männänrengas oli rikkoutunut ja oli pakko luovuttaa.

– Eipä tälle huonolle putkelle näytä loppua tulevan. Jos jotain positiivista niin se, että pääsemme aloittamaan sarjan seuraavaan osakilpailuun Abu Dhabissa moniin muihin verrattuna melko ehjällä kalustolla, Seliö toteaa.

Seliön jäädessä kisasta ulos, hän toimi Romsille radiomiehenä.

– Lähtö missattiin, mutta muuten meni hyvin. Kuljettajana Sami tietää, mitä ja missä vaiheessa toinen kuljettaja haluaa mitäkin tietoa kuulla. Ihan hyvin yhteistyö toimi, Roms totesi.

F1-veneiden MM-sarja jatkuu joulukuun alussa Arabiemiraateissa. Sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan lauantaina 8. joulukuuta Abu Dhabissa ja päätösosakilpailu viikkoa myöhemmin Sharjahissa.

Tuloksia; F1-veneet Intian GP, Amaravati:
1. Shaun Torrente (USA) Team Abu Dhabi 44 kierrosta
2. Marit Stromoy (NOR) Emirates Racing + 2,17
3. Erik Stark (SWE) Team Abu Dhabi + 3,53
….
7. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing + 1 kierros
Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing – keskeytys

MM-pistetilanne 5/7 osakilpailua:
1. Shaun Torrente (USA) 72
2. Erik Stark (SWE) 65
3. Thani Al Qemzi (UEA) 54
….
12. Sami Seliö (FIN) 7
15. Filip Roms (FIN) 4

Lähde ja kuva: Marko Mäkinen