E-jollien EM-kilpailut nuorten suomalaispurjehtijoiden mitalijuhla
Suomen E-jollapurjehtijat nappasivat puolet jaossa olleista mitaleista nuorten Euroopan mestaruuskilpailuissa Ranskassa: kolme kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssi! Martta Soini voitti kultaa naisten kokonaiskilpailussa ja Cecilia Dahlberg alle 18-vuotiaiden sarjassa. Valtteri Uusitalo voitti kultaa ja Ilari Muhonen hopeaa miesten alle 18-vuotiaiden sarjassa ja kokonaiskilpailussa Valtteri nappasi hopeisen ja Ilari pronssisen mitalin. Suomen menestystä täydensivät neljännellä sijallaan Laura Pesola (naiset alle 20 v.) ja Filip Store (miehet alle 18 v.).
Europe Class -luokan EM-kilpailut purjehdittiin 11.-18.8.2017 Ranskan Biscarrosse-järvellä pääosin kevyissä ja erittäin vaihtelevissa tuulissa. Kilpailussa purjehdittiin kymmenen onnistunutta lähtöä, minkä lisäksi voimakkaasti kääntyilevän tuulen vuoksi useita lähtöjä jouduttiin keskeyttämään. Olosuhteiltaan kuusi päivää kestänyt kilpailu olikin varsin rankka ja päivät pitkiä.
– Radalla meidän eduksemme kallistuivat jatkuva olosuhteiden havainnointi, kyky tehdä johdonmukaisia päätöksiä sekä energinen suorittaminen. Siihen päälle ripaus ansaittua onnea, ja kiitos seisoo nyt tulostaululla kuudenpäivän ja 10 lähdön jälkeen, kommentoi valmentaja Vili Kaijansinkko.
– Jokainen urheilija sitoutui noudattamaan yhteisiä sääntöjä, tavoitteita sekä toimintatapaa, joka loi pohjan onnistuneelle ryhmädynamiikalle, hän jatkaa.
Kuusi mitalia ja kaksi nelossijaa on huikea tulos, jota suomalaispurjehtijat eivät ole missään veneluokassa saavuttaneet EM-tasolla aiemmin. Edellisen kerran Suomen E-jollapurjehtijat ottivat useita mitaleita EM-kilpailuissa vuonna 2013, jolloin tuloksena oli kaksi hopeaa, kaksi pronssia ja yksi nelossija.
– Useiden lahjakkaiden purjehtijoiden siirtyminen E-jollaluokkaan optimistijollan jälkeen, pitkäjänteinen harjoittelu ja hyvätasoinen ranking-sarja ovat tekijöitä, jotka ovat mahdollistaneet Suomen E-jollapurjehduksen nousun jälleen Euroopan huipulle, toteaa Kaijansinkko summatessaan menetykseen vaikuttaneita tekijöitä.
Miesten sarjassa oli mukana 67 purjehtijaa ja naisten sarjassa 31. Suomen joukkueessa purjehtivat miehissä Valtteri Uusitalo, Ilari Muhonen, Filip Store, Pietari Airakorpi, Jon Wyers, Anton Janhonen, Elias Kilpiö ja Noel Laukkanen sekä naisissa Martta Soini, Cecilia Dahlberg, Laura Pesola ja Ia Harjunpää.
Suomen joukkueen purjehtijoista Ilari Muhonen, Laura Pesola ja Martta Soini ovat jo aiemmin tänä kesänä voittaneet mitalin PM-kilpailuissa Viron Pärnussa heinäkuussa. Ilari Muhonen voitti tuolloin kokonaiskilpailun ja poikien sarjan, Laura Pesola voitti tyttöjen sarjan ja Martta Soini sijoittui toiseksi.
EM-kilpailun kaikki tulokset löytyvät täältä: https://www.cnbo.fr/les-regates/youth-master-european-championship/yec-results/
Kuva: Europe Class -luokan EM-mitalistit vas.: Ilari Muhonen (hopea miehet alle 18 v. ja pronssi miehet alle 20 v.), Cecilia Dahlberg (kulta naiset alle 18 v.), Martta Soini (kulta naiset alle 20 v.) ja Valtteri uusitalo (kulta miehet alle 18 v. ja hopea miehet alle 20 v.)
Lähde: ECF Europe Class Finland/Tiedotus