01.07.2022

Aleksandra Blinnikka maajoukkueeseen: ”Täysiä Pariisia kohden”

Aleksandra Blinnikka on nostettu haastajaryhmästä purjehduksen maajoukkueeseen 1. Heinäkuuta 2022 alkaen. Täten maajoukkueryhmä kasvaa kymmeneen edustajaan.

– Olin ihan fiiliksissä kun kuulin asiasta. Tulokseni riittää nyt maajoukkueeseen ja se auttaa paljon, sekä motivoi eteenpäin, Aleksandra Blinnikka totesi.

– Olen erittäin iloinen Aleksandran puolesta. Hän on tehnyt ammattimaisesti töitä, ja pystynyt nostamaan arjen laatua, joka vähemmän yllättäen näkyy myös paranevissa kilpailutuloksissa, kommentoi valmennuspäällikkö Vili Kaijansinkko

Aleksandra Blinnikka purjehtii vahvaa kautta. Hän nostaa muun muassa kehittyneet harjoitusmahdollisuudet, sekä taustajoukkojen tuen oleellisena tekijöinä kehitykseensä. 

– Kuluneena vuotena on tullut selvä muutos siitä lähtien kun aloitin treenaamisen Urhealla. Tuntuu että se on auttanut tosi paljon, varsinkin kun on Kimmo Kourunen (fysiikkavalmentaja), Leeni Kauppinen (fysioterapeutti), sekä muut ympärillä. Yhdistelmä ammattilaisista on auttanut tosi paljon, ja tuntuu että on ammattiurheilija. Nyt vain täysiä Pariisia kohden, Blinnikka sanoi. 

– Aleksandra on valmis kääntämään kaikki kivet löytääkseen tiensä huipulle. Hän omaa kovan kilpailuvietin mutta vetää myös pilke silmäkulmassa, mikä on tosi tärkeää tässä jutussa, kommentoi fysiikkavalmentaja Kimmo Kourunen.

Aleksandra Blinnikka harjoituksissa Helsingissä.

Purjehtijan nostamisesta maajoukkueeseen on täytettävä määritetyt kriteerit. Valmennus- ja huippupurjehdustoimikunta on hyväksynyt esityksen Blinnikan nostamisesta maajoukkueeseen tuloskriteerien täytyttyä. Blinnikka sijoittui EM-kisoissa 2021, 32/64, sekä 2022, 26/94. Blinnikka nosti kummassakin arvokilpailussa Suomen kymmenen korkeiten sijoitetun maan joukkoon. Lue maajoukkuen, haastajarymän, sekä nuorten huippujen kriteerit maajoukkueen verkkosivuilta.

Blinnikan lajivalmentajana toimii SPV:n purjelautavalmentaja Borja Carracedo.

Kesäkuun lopulla purjehditussa Kieler Wochessa Aleksandra Blinnikka purjehti pronssille. Foilaavien purjelautojen vilkas kilpailukausi jatkuu kesällä, kohokohtana lokakuun MM-kisat Ranskassa. 

Kuvat: Johan Ekblom