Kohti Los Angelesia: Sailing Team Finland ja kisakausi 2026
Alkava kausi on tärkeä askel Suomen purjehdusmaajoukkueen matkalla kohti Los Angelesin olympialaisia 2028 ja toimii samalla keskeisenä valmistautumisvuotena vuoden 2027 MM-kilpailuja silmällä pitäen.
Kilpailukausi käynnistyy maaliskuun lopussa käynnistyvällä Sailing Grand Slam -kiertueella, jonka ensimmäinen osakilpailu purjehditaan Palmalla. Grand Slam -sarja muodostaa rungon maajoukkueen kansainväliselle kilpailukaudelle, ja sen ohella ohjelmassa on EM- ja MM-tason arvokilpailuja useissa veneluokissa.
Vahva eurooppalainen painotus
Maajoukkueen kilpailukausi 2026 painottuu vahvasti Eurooppaan, missä suurin osa kauden tärkeimmistä kilpailuista ja arvokisoista purjehditaan. Talven ja alkukevään aikana urheilijat ovat toteuttaneet intensiivisen harjoituskauden niin kotimaassa kuin kansainvälisillä harjoitusleireillä. Alkava kilpailukausi toimii samalla osana valmistautumista vuoden 2027 MM-kilpailuihin, joissa jaetaan ensimmäiset maapaikat vuoden 2028 olympialaisiin.
Valmennuksen painopisteenä on ollut tekninen ja taktinen kehitys, fyysisen suorituskyvyn vahvistaminen sekä kilpailuvalmiuden hiominen pitkää kautta varten. Kauden kilpailut tarjoavat arvokasta vertailupintaa kansainväliseen kärkeen ja mahdollisuuden rakentaa jatkuvuutta kohti seuraavan olympiadin ratkaisevia vuosia.
Nacra 17 -tiimi valmiina kauden avaukseen
Akseli Keskinen ja Katariina Roihu ovat viettäneet talvikauden pääosin Italian Cagliarissa, jossa olosuhteet ovat tukeneet erityisesti vauhdin kehittämistä keskituulessa ja kovemmissa keleissä.
– Olemme menneet selvästi eteenpäin, ja erityisesti veneen vauhti on parantunut. Talvella saimme paljon hyviä päiviä eri olosuhteissa, ja nyt Palmalla olemme päässeet kehittämään myös kevyen tuulen suorituskykyä, tiimi kertoo.
Palmalla harjoittelu on painottunut kilpailunomaisiin tilanteisiin, kuten startteihin ja ratatyöskentelyyn.
– Harjoittelu on nyt hyvin kisapainotteista: paljon ratoja, startteja ja veneitä ympärillä. Alla on myös yksi harjoituskilpailu, joka antoi hyvää osviittaa ennen kauden alkua. Viimeistelemme vielä teknisiä yksityiskohtia, mutta fiilis on hyvä ja olemme valmiita kauden ensimmäisiin kisoihin, Akseli Keskinen sanoo.
Maajoukkueet kaudella 2026
A-maajoukkue
- ILCA 7: Kaarle Tapper, Valtteri Uusitalo, Nooa Laukkanen
- ILCA 6: Monika Mikkola
- iQFoil: Jakob Eklund
- Nacra 17: Akseli Keskinen / Katariina Roihu
B-maajoukkue
- 49er: Juuso Roihu / Lasse Lindell
- 49er: Aatos Kylävainio / Onni Kylävainio
- iQFoil: Sofia Hämäläinen
Suomen U19 Youth Worlds -maajoukkueen edustajat valitaan syksyllä.
Sailing Team Finland – kilpailukalenteri 2026
Sailing Grand Slam -kiertue
- Palma ⎸ 30.3.–4.4.
- Hyères ⎸ 20.–25.4.
- Almere ⎸ 1.–7.6.
- Kiel ⎸ 20.–28.6.
- San Pedro ⎸ 3.–7.8.
Arvokilpailut
- 49er & Nacra 17 MM-kisat – Quiberon ⎸ 12.–17.5.
- 49er & Nacra 17 EM-kisat – Eckernförde ⎸ 7.–12.7.
- ILCA 6 & ILCA 7 EM-kisat – Kaštela ⎸ 17.–22.5.
- ILCA 7 MM-kisat – Dublin ⎸ 25.–30.8.
- ILCA 6 MM-kisat – Dublin ⎸ 7.–12.9.
- iQFoil EM-kisat – Portimão ⎸ 18.–23.5.
- iQFoil MM-kisat – Weymouth ⎸ 4.–12.9.
- Youth Sailing World Championships, Vilamoura ⎸ 11.–19.12.