TIETOA URHEILIJOILLE JA VALMENTAJILLE

ANTIDOPING

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry vahvistaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa eettisesti kestävää urheilukulttuuria. SUEKin tehtäviä ovat antidopingtoiminta, kilpailumanipulaation torjunta, katsomoturvallisuuden ja -viihtyvyyden edistäminen. SUEK tekee tinkimättömästi töitä reilun pelin ja puhtaan urheilun puolesta.

Antidopingtyötä säädellään monilla kansainvälisillä ja kansallisilla sopimuksilla, jotka kaikki tähtäävät reiluun, tasa-arvoiseen ja puhtaaseen urheiluun. Suomen valtio on mukana näissä kansainvälisissä sopimuksissa ja antanut SUEKille tärkeän tehtävän vastata koko dopingvalvonnasta maassamme.

SPV, kaikkien lajiliittojen mukana, on sitoutunut noudattamaan Suomen antidopingsäännöstöä OKM:n rahoituksen ja omien sääntöjensä kautta.

SUEKin lajikohtainen tasomäärittely koskee kansallisen tason urheilijoita ja kansallisen tason kilpailuja Suomessa. Se kertoo kunkin lajin kohdalla tason, jonka saavuttaneiden urheilijoiden tulee hakea tarvitsemansa erivapaudet SUEKilta etukäteismenettelyllä. Purjehduksessa edellä mainittu taso koskee kaikkia Yleisen sarjan SM-kilpailuihin osallistuvia purjehtijoita.

Kansainvälisen tason tai kansainvälisiin urheilutapahtumiin osallistuvat urheilijat hakevat erivapaudet (iästään ja kansallisesta tasostaan riippumatta) kansainvälisen lajiliittonsa kautta.

SUEKin sivuilta löytyy erittäin kattavasti tietoa SUEKin toiminnasta, säännöksistä ja ohjeista, joihin perehtymisestä purjehtija on aina itse vastuussa.

RAVINTOLISÄT

Varsinkin epämääräisistä lähteistä ja netin kautta hankittuihin ravintolisiin on syytä suhtautua varauksella. Useiden tällaisten valmisteiden sisältöä ja epäpuhtauksia ei valvota lainkaan. Valmistaja tai myyjä ei aina tiedä valmisteidensa koostumusta ja puhtautta. Ravintolisien on joskus todettu sisältävän esimerkiksi anabolisia steroideja tai niiden esiasteita, jotka johtavat dopingkäryyn.

URHEILIJA ULKOMAILLA

Kun urheilija lähtee ulkomaille kilpailemaan, harjoittelemaan tai lomailemaan, hänen on hyvä ennakoida mahdolliset sairastumiset ja niiden hoito. Urheilijan matkalaukkuun kuuluu aina voimassa oleva luettelo urheilussa kielletyistä aineista ja menetelmistä. Lue lisää SUEKin ohjeistuksesta ennen ja matkan aikana huomioitavista asioista täältä.

VALMENNUSRAHASTO

Urheilijoilla on mahdollisuus rahastoida urheilutulojaan. Valmennusrahastoja on useita. Suurin osa purjehtijoista käyttää Olympiakomitean alaista valmennusrahastoa. Sen säännöt, liittymisohjeet ja menettelytapaohjeet löydät täältä. Tutustu ohjeisiin huolella. Voit myös kysyä lisätietoja SPV:n päävalmentajalta tai valmennuspäälliköltä.