Tenkasella unelma-alku – Petäjä-Sirén mainiosti yhdeksäntenä

Tuula Tenkanen aloitti Palma de Mallorcalla kilpailtavan olympialuokkien Eurosaf-regatan vahvasti. Hän purjehti Laser radial -luokassa maanantaina sijat kolme ja kolme, joiden ansiosta on kokonaistilanteessa ensimmäisen päivän jälkeen neljäntenä.

Erityisen hyvä tulos on siksi, että menossa on syksyllä lonkkaleikkauksessa käyneen Tenkasen kauden ensimmäinen kilpailu.

– Tänään tuuli maalta ensin aika reippaasti, ja tuuli oli kääntyilevää. Toisen lähdön edetessä keli muuttui kevyeksi ja todella vaihtelevaksi. Olen erityisen iloinen siitä, että sain tasaiset tulokset, Tenkanen sanoo.

Laser radial -purjehtija Monika Mikkola oli pettynyt päiväänsä. Hän kärsi selkäkivuista, jotka näkyivät regattaan valmistautumisessa.

– En kuitenkaan pistä tämän päivän tuloksia selän piikkiin. Virheeni maksoivat liikaa, sijalla 33 oleva Mikkola miettii.

Oikukas keli vaikutti hieman purjelautailija Tuuli Petäjä-Sirénin tuloslistaan, sillä hän oli kahdessa lähdössä kirkkaimmassa kärjessä, mutta aikaraja umpeutui kevyen tuulen vuoksi ja lähdöt hylättiin kaikilta. Petäjä-Sirén on kuitenkin kahden hyväksytyn lähdön jälkeen mukavasti yhdeksäntenä.

– Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen avaukseeni: taktiikka toimi hyvin ja kroppa tuntuu hyvältä.

Tapio Nirkko oli Finnjollissa 13:ntena, Sinem Kurtbay/Janne Järvinen Nacrassa 29:ntenä ja Noora Ruskola/Mikaela Wulff 30:ntena.

Palma de Mallorcan perinteisessä olympialuokkien Trofeo Princesa Sofia -regatassa kilpailee yli 800 purjehtijaa. Kilpailu päättyy lauantaina 1. huhtikuuta.

Tulokset, purjehdusmaajoukkue, Trofeo Princesa Sofia:

Tuula Tenkanen, Laser radial: 4. (3., 3.)

Tuuli Petäjä-Sirén, RS:X: 9. (7., 9.)

Tapio Nirkko, Finnjolla: 13. (4., 27.)

Sinem Kurtbay/Janne Järvinen, Nacra17: 29. (DNF/31., UFD/31.)

Noora Ruskola/Mikaela Wulff, 470: 30. (10., 19.)

Monika Mikkola, Laser radial: 33. (13., 18.)

Maajoukkueen lisäksi kilpailussa ovat suomalaisista mukana Mikael Hyryläinen, Oskari Muhonen ja Waltteri Moisio Finnjollassa, Victor ja Christoffer Silén 49erissa, Nooa Laukkanen ja Aleksi Tapper Laser standardissa ja Erica Partanen Laser radialissa.

Näin Palmalla kilpaillaan: http://www.trofeoprincesasofia.org/en/default/races/race-newsitem/text/48-trofeo-s-a-r-princesa-sofia-iberostar-en/textnews/the-catalyst-for-change-at-the-trofeo-princesa-sofia-iberostar-en/page/0/return/race

Tulokset: http://www.trofeoprincesasofia.org/en/default/races/race-resultsall