30.03.2017

Tenkanen toisena, Mikkola nousi kahdeksanneksi

Laser radial -purjehtija Tuula Tenkanen on Palma de Mallorcan Eurosaf-kilpailussa parhaana suomalaisena toisena. Monika Mikkola nousi samassa luokassa torstain kolmannen sijansa ansiosta kahdeksanneksi.

– Tänään oli haastava päivä. Purjehdimme kaksi lähtöä kevyessä tuulessa. Minulla oli jotenkin tasapaksua tekemistä, eivätkä starttinikaan ehkä olleet ihan riittävän hyviä, sijat 16 ja 16 purjehtinut Tenkanen miettii.

DSC_2259 copy

Tapio Nirkko onnistui päivän ensimmäisessä Finnjolla-lähdössä erinomaisesti ehtien toisena maaliin. Toisen lähdön 19:s sija kaiversi Nirkkoa.

– Molemmat lähdöt etenivät aika samantyyppisesti, sillä vasemmasta laidasta sai hyvän edun. Ensimmäisessä lähdössä onnistuin. Toisessa homma jäi muutamasta metristä kiinni, ja eroa muihin kertyi hetkessä. Se on pienestä kiinni, milloin homma on todella helppoa ja milloin vaikeaa, Nirkko pohtii.

Tuuli Petäjä-Sirén on RS:X:ssä 23:ntena, Sinem Kurtbay/Janne Järvinen Nacrassa 25:ntenä ja Noora Ruskola/Mikaela Wulff 470-luokassa 35:ntenä.

Palma de Mallorcan perinteisessä olympialuokkien Trofeo Princesa Sofia -regatassa kilpailee yli 800 purjehtijaa. Kilpailu päättyy lauantaina 1. huhtikuuta.

Tulokset, purjehdusmaajoukkue, Trofeo Princesa Sofia:

Tuula Tenkanen, Laser radial: 2. (16., 16.)

Monika Mikkola, Laser radial: 8. (29., 3.)

Tapio Nirkko, Finnjolla: 9. (2., 19.)

Tuuli Petäjä-Sirén, RS:X: 23. (18., 17.)

Sinem Kurtbay/Janne Järvinen, Nacra17: 25. (15., 29., 19.)

Noora Ruskola/Mikaela Wulff, 470: 35. (hopeafinaalissa 16., 2.)

Maajoukkueen lisäksi kilpailussa ovat suomalaisista mukana Mikael Hyryläinen, Oskari Muhonen ja Waltteri Moisio Finnjollassa, Victor ja Christoffer Silén 49erissa, Nooa Laukkanen ja Aleksi Tapper Laser standardissa ja Erica Partanen Laser radialissa.

Näin Palmalla kilpaillaan: http://www.trofeoprincesasofia.org/en/default/races/race-newsitem/text/48-trofeo-s-a-r-princesa-sofia-iberostar-en/textnews/the-catalyst-for-change-at-the-trofeo-princesa-sofia-iberostar-en/page/0/return/race

Tulokset: http://www.trofeoprincesasofia.org/en/default/races/race-resultsall