Tenkanen ja Mikkola MM-vesille – maansisäinen olympiakarsinta alkaa

Tuula Tenkanen ja Monika Mikkola aloittavat Laser radial -luokan MM-regatan Japanin Sakaiminato Cityssä perjantaina.
Suomella on luokasta jo maapaikka Tokion 2020 olympialaisiin, ja MM-kilpailu onkin ensimmäinen osa maansisäistä karsintaa. Ensi helmikuussa Australian Melbournessa kilpailtava MM-regatta on karsinnan toinen osa.
– Karsinnassa otetaan huomioon molempien kilpailujen sijoitukset, jotka pisteytetään siten, että mitalimenestys huomioidaan korostetusti ja pisteitä jaetaan aina 16:nteen sijaan asti, päävalmentaja Joakim Wilenius sanoo.
MM-voitosta pisteitä saa 42, hopeasta 36 ja pronssista 32. Pisteet laskevat siten, että 16:nnesta sijasta saa vain yhden pisteen.
Mikäli purjehtijat ovat tasapisteissä MM-kilpailuiden jälkeen ja heillä on kummallakin vähintään 24 pistettä, ratkaisee viimeisimmän kilpailun tulos. Jos pistemäärä on alle 24, voi Olympiakomitea tehdä subjektiivisen valinnan tai määrätä lisäkarsinnan.
– Tasapisteisiin päätyminen on kuitenkin tällä menetelmällä epätodennäköistä, Wilenius muistuttaa.

Laser radial -luokan maailmanmestaruuksista kilpaillaan Sakaiminato Cityssä 19.-24. heinäkuuta. Sailing Team Finlandin tiedotus seuraa kilpailua Facebook-sivullaan päivittäin ja ratkaisupäivinä mediatiedottein.

Tulokset: https://2019worlds.laserjapan.org/radial/results/
Maajoukkuesivut:
www.sailingteamfinland.com