Finnjollien MM-regatta starttaa Balatonilla: “Vähän kuin hiihtäisi kilpaa nurtsilla”

Finnjollien maailmanmestaruuksista purjehditaan maanantaista 4. syyskuuta alkaen Unkarin Balatonföldvarissa. Kilpailussa on mukana kaikkiaan viisi suomalaista, kun maajoukkueen Tapio Nirkon, Oskari Muhosen ja Mikael Hyryläisen lisäksi myös Waltteri Moisio ja Jesse Kylänpää osallistuvat Finn Gold Cupin nimeä kantavaan perinteikkääseen regattaan.

Muhonen voitti viime sunnuntaina Balatonin toisella puolella alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruuden, joten järven olosuhteet ja todennäköisesti kevyet tuulet ovat hänelle tutut. Nirkko puolestaan sijoittui Tanskan Århusissa elokuun alussa kilpaillussa olympialuokkien regatassa kolmanneksi.

– Kauden pääkisa on edessä, ja tavoitteenani on sijoittua kuuden parhaan joukkoon sekä olla podium-taistelussa mukana. Kauteni on ollut nousujohteinen, joten edellytykset purjehtia ihan kärjessä ovat olemassa, Nirkko iloitsee.

– Linjalla tulee olemaan melkein 130 venettä, mikä tuo oman haasteensa kilpailuun ja korostaa startin merkitystä. On kiva palata tositoimiin tänne Balatonille, vaikka sainkin Suomesta flunssan. Onneksi se on menossa hiljalleen ohi, Muhonen sanoo.

Nuorten MM-regatan aikana Balatonilla tuuli kevyesti tai ei ollenkaan. Samaa voi olla luvassa tällä viikolla.

– Olosuhteet ovat vaihtelevat, joten pitää olla malttia ja ajaa hyvää omaa kisaa. Hauska nähdä, millaisia haasteita viikko tuo, Mikael Hyryläinen kommentoi.

– Joku sanoi joskus, että vähän kuin hiihtäisi kilpaa nurtsilla. Saa sitä näinkin kisat aikaiseksi, ja olosuhteet ovat ainakin kaikille samat. Odotettavissa on mielenkiintoinen ja tapahtumarikas viikko, Nirkko virnistää.

Tulokset: www.2017finngoldcup.org

Sailing Team Finlandin tiedotus seuraa kilpailua päivittäin Facebook-sivullaan https://www.facebook.com/SailingTeamFinland/ ja ratkaisupäivinä lisäksi mediatiedottein.