Yhdessä Vesille kannustaa veneilemään – starttiviikonloppu 5.-7.6.

Yhdessä Vesille -kampanja viihdyttää jälleen ensi kesänä. Starttiviikonloppua vietetään 5.-7. kesäkuuta, minkä jälkeen kampanja jatkuu läpi kesän.

Erilaisista pop up -tyyppisistä veneilytempauksista koostuvan kampanjan ideana on innostaa suomalaisia veneilyn pariin. Seurat ja luokkaliitot voivat järjestää esimerkiksi tutustumisillan lajiin, yhteisen reissun saaritukikohtaan, avoimet harjoitukset tai koulutustapahtuman. Etenkin avoimet tutustumispäivät ovat olleet suosittuja, mutta myös kavereiden vieminen vesille on mainio keino osallistua kampanjaan.

Viime vuonna Yhdessä Vesille -tempauksia oli 37. Niitä vietettiin 23 eri paikkakunnalla 24 eri seuran ja useiden veneilytoimijoiden toimesta.

Yksi viime vuoden järjestäjäseuroista oli Merihaan Veneseura, joka on tänäkin vuonna mukana.

– Meillä oli Merihaan Veneseuralla tosi kiva päivä. Yksi laitureistamme oli auki vieraille ja kaksi purjevenettä nähtävissä. Kahden perheen kanssa kävimme yli tunnin purjehduksella. Tänä vuonna aiomme toteuttaa samanlaisen tempauksen, Merihaan Veneseuran varakommodori David Price kertoo.

Tervetuloa mukaan levittämään veneilyn ilosanomaa ja houkuttelemaan lisää harrastajia upean lajimme pariin!

Lue lisää ja ilmoita tempauksesi mukaan: yhdessävesille.fi. Voit tutusta samassa osoitteessa myös viime vuoden tempauksiin, joiden kautta voit saada ideoita omaan tempaukseesi.

  

**

Tillsammans till Sjöss uppmuntrar till att åka båt – startveckoslutet 5.-7.6.

Tillsammans till Sjöss -kampanjen ordnas även nästa sommar. Startvecksolutet ordnas den 5.-7. juni, varefter kampanjen fortsätter hela sommaren.

Kampanjen som består av olika sorts pop up-evenamang som har som målsättning att uppmuntra finländare att åka båt. Föreningar och klassförbund kan ordna t.ex. evenamang var man kan bekanta sig med grenen, resor till föreningens skärgårdshamn, ordna öppna träningar eller skolnings tillfällen. Speciellt de öppna bekantnings dagarna har varit populära. Kampanjen är menad för både nybörjare och erfarna båtfarare.

Förra året ordnades 37 tillsammans till sjöss-evenemang. De ordnades på 23 olika orter och av 24 olika föreningar och båtfarare.

En av fjol årets evenamangs ordnare var Merihaan Veneseura, de är med även i år.

-Vi hade på Merihaan Veneseura en trevlig dag. En av våra bryggor var öppen för gäster och vi hade två segelbåtar framme. Med två familjer var vi på över en timmes seglatser. Detta år tänker vi ordna ett liknande evenmang, berättar Merihaan Veneseurans kommodor David Price.

Välkommen med och sprida budskapet om båtfarandet och locka med nya till våra fina gren!

Läs mer och anmäl ditt evenemang med: yhdessavesille.fi