Tuukka Lehtonen ylivoimaiseen tyyliin Formula 4 -luokan EM-kultaan

Suomen Tuukka Lehtonen voitti Italian Brindisin kaupungissa Formula 4 -luokan Euroopan mestaruuden. Myös GT30-luokan EM-kisoissa Ruotsissa nähtiin suomalaisväriä.

 

Suomen Tuukka Lehtonen siirtyi Kotkassa Formula 4 -luokan MM-sarjan johtoon kaksi viikkoa sitten. Hän jatkoi erittäin vahvoja otteitaan myös Italian Brindisin EM-kisoissa. Lehtonen oli koko viikonlopun suorastaan mykistävän ylivoimainen ja otti Euroopan mestaruuden näytöstyyliin.

– Aika-ajo oli tasainen, mutta kaksi ensimmäistä kilpailulähtöä menivät aika puhtaina erävoittoina paalulta maaliin asti, Lehtonen sanoo.

Kolmannessa erässä Ison-Britannian Ben Jelf ohitti suomalaisen startissa. Lehtonen kuitenkin ohitti Jelfin kisan aikana ja ajoi kolmannenkin erän voittoon. Jelf teki ohitustilanteesta protestin Lehtosta vastaan erän jälkeen.

– Se oli alusta alkaen täysin selvää, että se protesti oli aiheeton, kertoo Lehtonen.

Voitostaan onnellinen suomalaiskuljettaja oli aikataulullisista syistä lähellä joutua jättämään EM-kisat kokonaan väliin, koska ensi viikonloppuna ajetaan SM-sarjan päätöskilpailu Helsingissä ja kahden viikon päässä odottaa MM-sarjan finaali taas Italiassa.

– SM-sarja on itselleni myös todella tärkeä, mutta päätin lähteä ajamaan tämän arvokisan, koska mahdollisuudet Suomen mestaruuteen ovat aika lailla menneet, sanoo Lehtonen.

Hän jättää veneensä nyt Pohjois-Italiaan odottamaan MM-sarjan loppuhuipennusta, mutta Lehtonen aikoo osallistua myös Helsingin SM-sarjan päätökseen, jos saa jonkin toisen veneen ajettavakseen.

EM-hopealle ajoi Unkarin Aron Tabori ja pronssille hänen maanmiehensä Attila Horwarth.

 

GT30-luokan EM-kilpailut ajettiin Ruotsin Grisslingessä

Noel Vänttinen ja Tino Seppälä lähtivät edustamaan Suomea länsinaapurin puolelle GT30-rataveneluokan EM-kisoihin. 24.–25. elokuuta ajetut kilpailut olivat vauhdikkaalle luokalle ominaisesti erittäin tapahtumarikkaat.

Suomalaisista Seppälä koki lauantaina 24. elokuuta ajetuissa aika-ajoissa ikävän takaiskun. Hänen edellään ajanut kuljettaja menetti käännöksessä veneensä hallinnan ja osui Seppälän veneeseen. Samalla suomalaiskuljettajan kisapotkuri hajosi. Hän joutui taustajoukkojensa kanssa vaihtamaan veneeseen hitaammaksi tiedetyn varapotkurin.

Seppälä ajoi silti todella hienon ja nousujohteisen kilpailun. Hän taisteli itsensä keräilyerän kautta kisaan mukaan ja nousi ensimmäisessä erässä lopulta sijalle 12. Seuraavassa erässä hän oli jo seitsemäs.

– Kaksi ensimmäistä erää menivät olosuhteisiin nähden todella hyvin. Viimeisessä erässä keskeytin ja vene meinasi mennä ympäri, Seppälä sanoo.

Lopputuloksissa Seppälä oli lopulta viikonlopun tapahtumiin nähden hienosti kymmenes. Vänttinen oli komeasti kahdeksas. Kumpikin Suomen EM-edustaja on ajanut todella vahvasti tällä kaudella. Seppälä on todella tyytyväinen kauteensa, vaikka EM-kisoissa olikin epäonnekkaita hetkiä.

– Todella hyvä kausi ollut tähän asti. SM-sarjassa on ollut todella hyvä vauhti päällä ja Kotkan MM-kisat menivät jopa yli odotusten, kun sijoituin viidenneksi, kertoo Seppälä.

Tino Seppälä (Nina Paloheimo)

Hän kehuu Grisslingen arvokisojen tunnelmaa ja yhteishenkeä. Kuljettajat muun muassa kokoontuivat syömään yhdessä lauantaina. Seppälällä on tavoitteet selvillä tulevaisuutta varten.

– Haluan ehdottomasti voittaa luokan Suomen mestaruuden ja uskon, että tavoite on realistinen. Totta kai suurena haaveenani on joskus päästä ajamaan Formula-luokissa, Seppälä kertoo.

Grisslingen EM-kisat voitti Viron Stefan Arand. Hopealle ajoi Micke Bengtsson Ruotsista ja pronssille Latvian Laura Jakovica.

 

F-125-luokan MM-mitalit jaettiin Ukrainassa

Ukrainan Ternopil isännöi usean eri luokan MM-kisoja 24.–25. elokuuta. Suomalaisista mukana oli ainoastaan Sampsa Vaarala luokassa F-125. Hän sijoittui kisoissa lopulta kymmenenneksi. Tekniset murheet hankaloittivat Vaaralan arvokisoja lauantaista alkaen. Aika-ajot menivät pilalle epäonnistuneiden säätöjen vuoksi, mutta ensimmäisessä startissa hän taisteli silti itsensä yhdeksänneksi.

Sunnuntaina 25. elokuuta ajetuissa harjoituksissa Vaaralalta hajosi kone. Se saatiin kuntoon vielä toiseen kisastarttiin, mutta tekniikkamurheet johtivat keskeytykseen. Kolmannessa erässä Vaarala oli jälleen yhdeksäs.

Maailmanmestariksi ajoi Puolan Sebastian Kecinski ja hopealle hänen maanmiehensä Henryk Synoracki. Pronssisen mitalin nappasi Yhdysvaltojen Todd Anderson.

 

Kuvat: Palkintokorokekuva Sandra Roms ja kuva Tino Seppälästä Nina Paloheimo