Turun Työväen Pursiseura täyttää 125 vuotta

Vuonna 1896 perustettu urheiluseura on saavuttanut merkittävän virstanpylvään ollen Turussa toimivista suomenkielisistä pursiseuroista vanhin. Seuran jäsenmäärä on nykyään noin 200 henkilöä ja seuran venerekisterissä on noin 70 venettä.

Toiminnan painopiste on siirtynyt retki-, matka-, ja perhepurjehdukseen, josta syystä seura hankki omistukseensa Naantalin Rymättylästä Piiparkari nimisen saaren. Kilpapurjehduksen suosio on hiipunut vuosien kuluessa, vaikkakin on yhä oleellinen osa seuran toimintaa. Nuorisotoiminnan perusta on joka kesäinen jollakoulu, jossa opetellaan kevytvene purjehduksen alkeet.

11.4.1896 perustettiin Turun Työväenyhdistyksen Urheilu- ja Pursiseura. Vuonna 1930 Turun Työväenyhdistyksen Urheilu- ja Pursiseura muutti nimensä Turun Työväen Pursiseuraksi.
Seuran lippu on rekisteröity Meriministeriössä 5.7.1897, nykyisen muotonsa lippu sai 1917, jolloin pursiseurojen lippujen ristiin lisättiin valkoinen risti.

Seura kotisatama Pitkäkarin saari on vuokrattu seuralle vuonna 1910, ja 1947 saari on ostettu omaksi. Telakka on perustettu 1921, seuran eräistä jäsenistä koostuvan osuuskunnan toimesta, seura on ostanut telakan itselleen osuuskunnan jäsenilta vuonna 1928.

Turun Työväen Pursiseura on Turun vanhin edelleen toimiva työväen urheiluseura ja toiseksi vanhin alueen pursiseuroista.

Purjehdusurheilun saapuessa Suomeen ensimmäiset pursiseurat olivat parhaimmin toimeentulevan yhteiskuntaluokan toimintaympäristöä. Vasta 1800-luvun loppupuolella purjehdus levisi myös keskiluokan pariin. Suurin osa seuroista oli edelleen vakavaraisimman kaupunkiporvariston perustamia, mutta joukossa oli myös suomen- ja ruotsinkielisen keskiluokan perustamia pursiseuroja. Taustastaan huolimatta ne toimivat yhteistyössä vanhempien seurojen kanssa ja haastoivat ensimmäiset pursiseurat vaikutusvallasta ja kunniasta niiden omalla toimintakentällä. Poikkeuksena voidaan kuitenkin pitää Turun Työväen Pursiseuraa, joka perustettiin jo vuonna 1896 nimellä Turun Työväen Yhdistyksen Urheilu ja Pursiseura. Se oli aidosti sosialistinen työväenurheiluseura, vaikka sen harjoittama laji oli näennäisesti yläluokkainen ja tausta ristiriidassa yleisten mielikuvien kanssa.
Lauri J.S. Kaira: Omalla kurssilla – Turun Työväen Pursiseuran toiminta ja tavoitteet ennen toista maailmansotaa. Työväentutkimus 2015 -vuosikirja.

Lisätietoja: ttps.fi