SPV:n kurinpitolautakunta aloitti toimintansa – ensimmäiset päätökset annettu

Vuoden 2021 alussa toimintansa aloittanut SPV:n itsenäinen kurinpitolautakunta on antanut ensimmäiset päätöksensä. Kilpaveneilyssä lautakunta antoi yhden varoituksen ja yhden huomautuksen eettisten sääntöjen ja reilun pelin periaatteiden rikkomisesta. Kilpapurjehduksen puolella annettiin yksi huomautus epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Veneilyn lisääntynyt suosio tarkoittaa, että myös vastuullisuuden merkitys veneilytoiminnassa entisestään kasvaa. Kurinpitolautakunta muodostettiin syysliittokokouksessa 2020 osana SPV:n uutta ja laajaa Veneilyn vastuullisuusohjelmaa.

SPV tulee jatkossa julkaisemaan verkkosivuillaan kurinpitolautakunnan päätöksistä tyypillisimmin käsitellyt tapaukset ja periaatteellisesti merkittävät ratkaisut. Ensimmäisistä käsitellyistä päätöksistä julkaistaan kurinpitolautakunnan kilpaveneilyä koskevan päätös, joka on kokonaisuudessaan luettavissa täältä.

– Kurinpitolautakunnan työllä on tärkeä osa uudistuneessa vastuullisuusohjelmassamme. Itsenäisenä elimenä lautakunta pystyy päätösasioiden ohella linjaamaan vastuullisen käyttäytymisen rajoja jatkossa laajemminkin. Nyt julkaistussa päätöksessä nousi esille tarpeet vahvistaa urheilijoiden oikeusturvaa kehittämällä liiton sisäisiä toimintatapoja ja kansallisia kilpailusääntöjämme. Asia on tärkeä ja haluamme jatkossa turvata ja varmistaa vastuullisen asioiden käsittelyn kaikessa toiminnassamme, kertoo SPV:n toiminnanjohtaja Jan Thorström.

Kurinpitolautakunnan kokoonpano:
Puheenjohtaja, Mats Welin
Jäsenet: Tom Schubert, Henrik Andersson